Yleensä ihminen on aina matkalla jonnekin. Kouluun, kauppaan, kotiin, töihin... Elämä on nykyisin niin kovin hektistä tässä yhteiskunnassa. Tai no kellä on kellä ei, mulla ainakin tuntuu olevan, ja kovin väsyttävää se onkin. Mä päätin kaupasta kotiin kävellessäni poiketa reitiltä metsäpolulle hakemaan muutamat pajunoksat pupulle kotiinviemisiksi. Napsittuani niitä komean kimpun verran mä en lähtenytkään takasin kotiinpäin, vaan jatkoin vain kulkuani eteenpäin. Puhelin tuntui painavalta taskussa, joten heitin sen banaanien, kikherneiden ja pajunoksien sekaan kangaskassiin. Taakka keveni. Pieni irtipäästö. Mietin mun rakkautta luontoon, ja onko kivillä sielu. Ei oo. Pian tuli se risteys, josta olisi päässyt kotiin tai vaihtoehtoisesti vielä pidemmälle polkua pitkin. Ensin lähdinkin kotiinpäin. "Pitää vielä ehtiä treenata ja mahaankin koskee", mä ajattelin. Mutta kaipasin vielä hetken sitä rauhotusta, jota luonto mulle tarjosi. Kuljin vielä hetken pajunoksat olalla, ja kun jonkinlainen rauha oli löytynyt ja hymykin käynyt huulilla käännyin tyytyväisenä kotiinpäin.
Kotimatkalla ohitin sen talon, jossa on kiva piha. Monesti oon sen ohi kulkenut ajatellen juurikin sitä, kuinka nätti se piha on, mutta tänään se oli jotenkin erityisen kaunis. Pieni tyttö istuskeli puutarhapöydän ääressä silitellen nukkevauvansa kasvoja ja veljet leikki vähän tuonnempana. Puutalon seinää vasten nojaavan vanhan pyörän sarveen oli laitettu söpö lyhty roikkumaan. Kukkia oli ympäriinsä erivärejä ja paljon, muttei yhtään liikaa mun makuun, ja kivilaatat kierteli siellä täällä. Mahakipukaan ei enää tuntunut niin kurjalta, kun kauppaan lähtiessä.
Mä en tiedä, onko tää joku tanssista johtuva ilmiö, että joka kolmas napsimani kuva on mun jaloista. Vai onko se sittenkin aina mun kengistä, joihin rakastuin tieltä väistyvän kesän aikana. Yhdenlainen teoria vois myös olla se, että katse on hyvin usein niissä. Tänään aamulla juostessani viittä viimeistä kierrosta urheilukenttää ympäri, Elastinen kehotti mun pään sisällä nostamaan silmät maasta. Ja koko tämän ajan mä oon ihmetellyt, miksi ryhti on niin kehno.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti