Kerro haaveista

Joskus se tarvii vain yhden kivan kuvan myslikulhosta ja Alpron coconut milk tölkistä Instagramissa, kun ajatukset pysähtyy ja tajuaa jotain. En jaksais kelailla, mitä voin syödä ja missä on 0,5 grammaa enemmän proteiinia, kun siinä toisessa tölkissä. Mä haluaisin syödä joka viikonloppu raakakakkuja ja välipalaksi viiden banaanin nicecreamin kohtuullisella maapähkinävoikuorrutteella. Kaiken tämän hyvällä omallatunnolla ja nauttien sydämeni kyllyydestä joka suupalasta. Ehkä tän kaiken yhdistäisin mielelläni liikkumiseen, kehollisuuteen ja sen hyödyntämiseen, kehon kunnioittamiseen. Sitten voisikin hyvällä omalla tunnolla laittaa jopa kaakaonibsejä maapähkinävoikuorrutteen koristeeksi. Se on myönnettävä: ruoka on, ei pakkomielle, vaan intohimo mulle. Mä varmasti vietän muihin ikäisiini opiskelijanuoriin verrattuna tavallista enemmän aikaani keittiössä ja vieläpä viihdyn siellä. Sitten eksyn niiden tuttujen nuorien lahjakkaiden tyttöjen profiileihin, jotka elää sitä tanssijuutta, josta itse haaveilin siellä, missä he ovat nyt. Ja nyt, täällä, voin vain enää haaveilla siitä. Mietin, vai yltäisinkö? En. Työtä olis tuhottomasti. Mutta sitten pikkuhiljaa hyväksyn, että jos se ei tuo sitä nautintoa mitä se vaihtoehto, mikä houkuttaa ja vaikuttaa hyvältä, se polku ei oo mua varten. Sitten alan taas luottaa elämään ja löytyy rauha. Mutta ollaan nyt vielä pari kuukautta tiukkoja ja sitten leivotaan joka viikonloppu kakkuja. Ja arkipäivisin jumpataan. Tuntuupa hemmetin helpottavalta antaa periksi ja tajuta, että joku ei oo sua varten. Ja että elää omaa elämää. Ja että ehkä se nahka navan ympärillä on niistä terveellisistä pähkinöistä tullutta.

Muista lapsenmieli, vaikka ruumis kuihtuis pois

Luovuuskriisi iski taas. Huoh, ajattelin. Yritä edes. Mutta ehkei musta saa mitään brillianttia irti, jos jotain "pitää" tehdä. Noh, voihan se niinkin olla, mutta sillä periaatteella ei ehkä elämässä pärjää - että tekis asioita vain aina silloin, kun huvittaa tai inspis iskee. Onneks mulla on vielä pari projektia, joita saan tehdä ihan vaan silloin, kun huvittaa tai inspis iskee. Toista tehnyt viimeksi ehkä puol vuotta sitten, eikä stressaa yhtään. Kiitos, rakas tarinani.
 Skippasin yhtenä iltana venyttelyt. Tänään itken taas. Sattuu. Nyt alkaa jo kiukuttamaan. Huolettaa. Onneks on voimabiisejä, jotka saa mielen ajattelemaan hetkeks, että fuck everything. Ei oo niin vakavaa, ja asiat järjestyy.

Tarina tytöstä

Kaks ihmistä teki mun kesästä unohtumattoman, enkä parempaa olis voinut toivoa. Aluksi mun oli tarkotus kirjottaa kokonaisuudessaan useammastakin kesän hetkestä, mutta selaillessani kuvia, jotka on otettu tämän toisen tyypin kanssa mun mieleen pulpahti niin paljon vahvoja muistoja, että se vaatii kokonaan oman tilan.

Sain kesällä toivottaa tervetulleeksi takaisin kotiin vuoden verran maapallon toisella puolen olleen ystävän. Siinä tätä kotiinpaluuta ilostellessani milloin lattekupposen tai viinilasillisenkin äärellä, sain samaan aikaan valmistautua hyvästelemään pian toisen samoille suunnille lähtevän.

Oltiin hengattu viimeksi kaks vuotta sitten, mutta yhden tappiollisen re-union kenkienmetsästysreissun jälkeen oltiin pian jo puoliksi kämppiksiä. Käytiin kumpainenkin töissä ja iltaisin katottiin Sinkkuelämää syöden aasialaista maapalloa tuhoavista takeaway-rasioista. Käytiin iltakävelyillä, kokkailtiin (paljon!), tanssittiin ympäri kämppää ja naurettiin, puistojumppailtiin, valvottiin pikkutunneille ja pideltiin seuraavana aamuna päitämme, noustiin kielletylle huipulle katselemaan kimmeltävää vettä ja saarten taakse laskevaa aurinkoa, puhuttiin tyttöjen juttuja, syötiin mielettömän herkulliset tomaattitortillat, käytiin shoppailemassa useammat vaatekassit ja toisillemme samanlaiset housut, selvittiin aikataulusäädöistä huolimatta meille maalle puusaunaan ja grillaamaan kolmannen ystävän kanssa... Viimeisenä yhteisenä iltana kiivettiin kerrostalon katolle kattomaan kaupunkia ylempää. Tuota piti hoputtaa, kun ei mokoma meinannut puolesta välistä tikapuita enää ylemmäksi kavuta. Muistan näyn selkeästi hänestä, kun istui siinä vierellä. Onnellisuutta koin silloinkin, kun sanoi, että on tehnyt mun kanssa sen kesän aikana asioita, mitä on koko elämänsä haaveillut tekevänsä.

          

   

                

Pus.