lauantai 12. elokuuta 2017

R & A Australiassa: Byron Bay ja Gold Coast

Tiistaina 11. huhtikuuta saavuttiin Byron Bayhyn, joka hurmasi meidät kaikki. Ensimmäinen paikka, johon olisi mielellään jäänyt pidemmäksi aikaa, mutta Mialla oli hostelli varattuna seuraavaksi päiväksi Gold Coastilta, joten sekin jäi pikaiseksi visiitiksi. Oli paljon surffareita, pikkuputiikkeja, persoonallista, värikästä jengiä (okei, sanotaan, siis HIPPIÄ!). Rannalla kokoontui auringonlaskun aikaan rumpujami-jengi. Meno oli huisa – porukka tanssi ja tyypit soitteli sydämestään.




Ruokakaupasta löydettiin paljon kaikkea vegaanista ja mä olin täpinöissäni. Muutama juustoke lähti matkaan ja illalla katoin meille kivan autopiknikin. Juustokkeita nautittiin Canberrasta mukaan lähteneiden ruisleivän, hapankorppujen ja näkkileivän kanssa – nam!


Gold Coastille saavuttiin seuraavana päivänä. Ei sykähdyttänyt ollenkaan. Korkeita taloja vieri vieressä – ei erottanut Kanariasta (vaikken siellä ole käynytkään, heh, mutta Aku sanoi niin (onko sekään..? :D )). Rakennustyömaita, katupölyä, teollista ja kaupallista. Ei mitään ”hei, mikä toi on - kivannäköinen!”. Mia vietiin hostellille ja me mentiin caravanparkiin, koko reissun ensimmäinen kerta. Illalla mentiin vegaaniseen ”Feed the earthlings”-nimiseen raflaan syömään pitsaa ja hampurilaista.


Käytiin rannalla vähän katsomassa täysi?kuuta. Jostain syystä (minä...) oli tunnelma vähän kireä kahden henkilön välillä. Käppäiltiin kaduilla etsien jotakin baaria/klubia, ja oltiin ihan, että missä kaikki on. Kadun varrella sattui olemaan pari pyörätaksia, joilta taidettiin kysyä, että onko täällä mitään. Yhtäkkiä oltiinkin Pablon kuskattavana ympäri katuja ja sitten hymyilytti kaikkia. Hauska columbialainen kaveri, joilta me tytöt saatiin molemmat poskipusut poistuessamme kyydistä. :)


Löydettiin Sincity-klubi, jonka ovella tajusin, ettei mulla ole papereita. Aku lähti niitä hakemaan Uber-taksilla. No, me siinä Mian kanssa istuskeltiin, kun eräs tyttöjengi käveli meidän ohi. Yksi niistä möläytti jotain typerää ja jäi katsomaan taakseen meitä. Me katsottiin takaisin ja oltiin hämmentyneitä, että mitä ihmettä se oikein päästi suustaan. No, tytötpä päätti naama yrmyinä tulla kovistelemaan meitä. ”What did you say?” se kiharapäinen kysyi multa. ”No, I was just confused since you said something weird to my friend” ”I said she looks like she's drunk” ”well she isn't” (ei oikeasti ollut) jne jne jne. Sillä oli korispelipaita päällä ja korkeat sukat jalassa. Se toinen oli sellainen pahis- spice girls- tytön näköinen ja se alkoi kunnolla urputtamaan ”you have a problem with my face? This is my normal face” (ajattelin: yea, well it could use some smile :DDDDD) ”Come behind the corner” ne sanoi meille. ” I don't wanna fight, that's not a solution” ”come behind the corner, you are scared” Mia: ”Well lets go behind the corner, come with me!” ”Mia, eieieieiei” Ja jotenkin ne tytöt silti liukeni paikalta sellaiset uhoavat teiniangsti-ilmeet kasvoillaan. Tilanne oli jotenkin epätodellinen. Mä luulin, että tollaista tapahtuu vain elokuvissa. Hauskaahan tässä oli se, että niitä oli varmaan 4-5 ja meitä oli kaksi. Ja me istuttiin koko tämän keskustelun ajan siinä puiston penkeillä. No, tekihän se mut vähän surulliseksikin, kun mietin, että miten niistä sellaisia ihmisiä on kasvanut. En tollaiseen oo aiemmin itse henkilökohtaisesti törmännyt...

Seuraava mieleenjäänyt scene oli se klubi. Mä en jotenkin sietänyt sitä. Naisbaarimikot ja naistarjoilijat olivat pukeutuneet pelkkiin alusvaatteisiin – sellaisiin hepeneisiin. Kivat miehille. Raivostuttava fakta oli kuitenkin se, että samoja töitä tekevät miehet olivat tavallisissa vaatteissa! Ei sillä, että musta kumpikaan näistä versioista olisi mitenkään mun mieleen (no, eipä noi paikat muutenkaan ole...), mutta se, että missä se hiton tasa-arvo sitten? Miksi tällainen asetelma? Käsittämätön. Mietin, millainenhan palkkaero miehillä ja naisilla siinä paikassa on – vai onko sellaista edes??? Jostain saatiin kuulla, että se paikka on jonkun mafian ylläpitämä tms. Mulla tuli sellainen fiilis, että mä olen nähnyt tarpeeksi Gold Coastia, että nyt kauas ja äkkiä.