Riina ja Aku Australiassa: Port Fairy & Sawpit 17-18/01/2017

Bruknellista jatkettiin matkaa aamupäivällä. Tiet oli pitkiä ja matkan varrella nähtiin todella paljon karjaa, lampaita, sonneja? lehmiä? nautoja?, vuohia, laamoja yms. Ja heppasia. Tiet jatkui ja jatkui ja jatkui... Ja sitten Port Fairy- niminen kylä tuli vastaan, jonne hetkeksi jäätiin. Melko sympaattinen kylä. Tallusteltiin muutamat kahvilat läpi hätäisesti juuri ennen sulkemisaikoja, jotta Mia ja Aku sai take-away kahvit ja Mia innoissaan vielä gluteenittoman juustokakun palasen. Hirveän huonolla omallatunnolla se sitä mussutti, kun mulle nyt ei mitään löytynyt. Mutta lohdutin sitä sillä faktalla, että olen aikuinen ihminen, ja omat ovat valintani :D. Kylässä oli menossa Moyneyana-festivaalit, jotka oli ehkä surullisimman oloiset ikinä. Siis söpöt, mutta ne muutamat muovituolit siinä soittajaa lukuunottamatta typötyhjän lavan edessä oli vaan niin säälittävät. Tai ehkä me vaan satuttiin vähän huonoon aikaan? No, tämä soittaja oli kuitenkin taitava ja tunnelmallinen, "Spanish classical musician" Anthony Mitchell. Siltä katkesi erään biisin kohdalla kitarastakin kieli, voi surku. Se soitti myös meijän iskän lempibiisin. Nuori tyttö tuli äärettömän innokkaan, suloisen koiranpentunsa kanssa paikalle, josta yksi taapero innostui vimmatusti. Mua vähän pelotti, kun sillä tytölle ei ollut ihan kaikki hihnat käsissä... Kivikirkon seinän vierustalla istuskeli vanhempi kuuntelijakunta, äidit lasten kanssa muovituoleilla. Ilma oli harmaa, meitä tyttöjä väsytti. Aika tuntui pysähtyneen. Ei ollut hoppu.

Jahka siitä ryhdistäydyttiin, noustiin vielä silloin nimettömän automme kyytiin ja lähdettiin etsimään seuraavaa yöpaikkaa. Ja voi kuulkaa, se ei ihan helpolla löytynytkään matkan nirson naispoppoon vuoksi... Aku tutki Wikicampsia, ja tytöt sanoi aina "no mennään sinne!". Ajettiin, saavuttiin perille, me nyrpistettiin neniä.
 Condan Greenhills "hotellin" pihassa oltiin hämmentyneitä ja pettyneitä. Se oli aavemainen pubi, joka herätteli meidän mielikuvitusta yksisilmäisestä pubinpitäjästä, jonka hampaat harottaa. Pihassa oli muutama auto, yhden lavalla ruskea koira ketjussa... Aku kävi sisällä tiedustelemassa missä mahtaa olla se campingground, ja tuli pian huvittuneena ulos tuosta mystisestä, hämyisästä rakennuksesta. Kun se oli mennyt sisään, viisi miestä oli kääntynyt katsomaan tiskiltä. Baarimikko oli sitten avannut keskustelun ja arvanneen, mitä Aku etsi. Selvisi, että talon vieressä oleva vaatimaton nurmialue oli tuo "campingground". Kappas niin, olihan siinä aidassa kulunut "free camping"-kyltti. Päätettiin jatkaa etsintöjä. Autoa kääntäessä Aku posautti johonkin pihatolppaan niin, että tömähti, ja ulos tullut baarimikko irvisti nähdessään tämän pikku accidentin. No mehän siinä alettiin höröttämään ja sitten kaikkia huvitti. What a happy happening.
 Seuraava pysähdys oli Hawkesdale, joka oli edellistäkin creepympi. Nähtiin ehkä kolme ihmistä. Like a real ghost town! Yksi auto lähti kulkemaan meidän perässä, ja Aku vitsaili, että se on murhannut kaikki kylän ihmiset. Tyhjät koulubussit katujen varsilla hämmensi. Löydettiin sen paikan camping-area. Auto ei enää ollut meidän perässä. Siellä oli yksi pariskunta, joka ei millään morjestanut meitä. "Eei, ei tääkään", me tuumittiin Mian kanssa. Siinä samaisessa kylässä oli kyllä myös toinenkin, uima-altaallinen alue, mutta sekin oli pelottava...
 Seuraava kohde oli 70 kilometrin päässä... Aku-parka... Princes Highwaylta käännyttiin kaposalle hiekkatielle, jota ympäröi Färsaaret mieleen tuovat maisemat. Näki kauas, meren. Juuri ennen sitä meidän kohdetta nähtiin suuren suuri lauma kenguruita eräällä kukkulalla. Niitä oli paljon, ja me oltiin innoissamme. Kai pieni väsymys siinä ehkä jo painoi, mutta se oli niin hupaisan näköistä, kun ne pomppi ja hyppi! Ajettiin jo niiden ohitse, mutta jäätiin vielä Mian kanssa toljottamaan niitä, ja nähtiin, kun yksi niistä vain keppoisasti loikkasi aidan yli ja voi, kun se oli meistä hurrrrjan hauska juttu. Näiden jälkeen nähtiin vielä wallabeja loikkimassa ojissa. Ne on sellaisia roiston näköisiä kenguruita, mustempia ja pyöreäkorvaisia!

 Lopulta saavuttiin kauniille Sawpitin campgroundille/picnic arealle, jossa oli muitakin siellä upeasti hiiltyneiden puiden seassa leiriytymässä. Vihdoin oli löytynyt upea luonnon keskellä oleva paikka, jonne nämä neidotkin suostuivat mielellään jäämään. Illalla rastapäinen mies ja kaksi sen belgialaista kaveria tuli pyytämään meitä bonfiren ääreen. Liityttiin seuraan ja se blondi kiharapää soitti niiiiiin kivoja, sellaisia meneviä, leppoisia, oman kielen biisejä! Siinä me istuttiin, vähän paleltiin ja aamulla kaikkien vaatteet haisi nuotiolta. Eikä edes harmittanut se pitkä ajomatka - edes kuskia.

Riina ja Aku Australiassa: Great Ocean Road, Twelve Apostles 16-17/01/2017

Lornen pikkukylä jäi taaksemme ja matka jatkui muutamien muiden pikkukylien läpi pois meren rannasta. Haluttiin ajaa siellä suuressa ja vaikuttavassa Great Otway National Parkissa, jotta maisemat muuttuisi välillä. Ja muuttuikin. Australiassa niitä metsäpalojahan sattuu usein, ja ne jättää jälkeensä melko mielenkiintoisen ilmiön. Puut jäävät pystyyn hiiltyneinä. Niiden rungot on siis mustat, ja vaikka nuo onkin surullisia juttuja, niin jotain kaunista siinä silti on, kun silmänkantamattomiin on kuolleita mustia puidenrunkoja...
 Toinen kiva juttu: siinä ajaessamme tien varteen oli pysähtynyt muutamia autoja, jotka tiiraili puhelimet kourissa puiden latvoihin. "What's in there?" "Koala!!" Ooo, niin oli! Kaksikin!

 

 Matkan varrelle osui kyltti "Otway Lighthouse", jonne suunnattiin, mutta paikan päällä sisäänpääsymaksu oli turhan suolainen, joten ostettiin vain postikortit ja syötiin lounas parkkipaikalla. Luotettiin, että hienoja maisemia riittää tässä maassa ilman pääsymaksujakin... Ensimmäinen isompi hämähäkkikin näyttäytyi sen mestan vessan istuimen alla. Paikalliset naureskeli, kun vuoron perään Mian kanssa sitä käytiin kurkkimassa ja kiljahtelemassa.

 Seuraava kohde oli Port Cambell National Parkin meren rannalla sijaitsevat, kuuluisat Twelve Apostles. Upeita, kyllä, mutta se ei säväyttänyt läheskään niin paljon, kun aiemmat maisemat, sillä se oli sellainen kammottava turistirysä, jonne tuodaan monta bussilastillista aasialaisia selfietikkuineen. Me oltiin samalla tapaa turisteja: otettiin ne kuvat, että "oltiin täällä, kattokaa" ja lähdettiin äkkiä pois kärpästen ja turistitovereiden seasta.

 Ajeltiin vähän takasinpäin Gibson stepseille, josta pääsi sinne alas rannalle. Apostoleitahan ei siis päässyt edes sinne alas ihmettelemään, vaan vain turisteja varten rakennetuilta väyliltä...

Aku sai ihastella aaltoja, ja loikkia niiden yli pikkupojan lailla, ja sitten sanoin, että nyt mennään. Ajeltiin ja pysähdyttiin Peterboroughin kylään tankkaamaan. Siellä päätettiin, että seuraava yöpaikka tulisi olemaan Bruknell Parkin Scout Camp, jonka Aku taas näppäränä löysi WikiCampsista. Kiva, rauhallinen alue metsän keskellä kaukana kaikesta. Paikan pitäjätkin oli hirmu vastaanottavaisia. Ilta vietettiin, yö nukuttiin ja aamulla taas lähdettiin.

Pikkusisko ja paras kaveri

Mä haluun olla vielä muru pieni, pikkusisko.

Olla sun paras kaveri ja että sä oot mun. 
Piilottaa sun pyörän taas ennen myrskyä
ja juosta tallin takaa leikkimökkiin pitkän, öisen seikkailun jälkeen.

Mä haluun tulla vielä teille ja nukkua teidän sohvilla
ja katsoa elokuvaa yhdessä tortillojen jälkeen.
Vaihdetaan vaan uusi tyttöystävä sulle.

Elää se uimarannan pukkari uudestaan -
tällä kertaa selvinpäin.

Haluan pysyä yhtä lyhyenä, kuin mitä nyt olen.
Että edes fyysiseti tuntuisi vielä pieneltä.

Haluan tavallaan vielä olla niissä samoissa tiloissa
kaikessa epävarmuudessa niiden toisten tyttöjen kanssa,
koska kun tuun myöhemmin käymään sun salissa, 
rutistat ja annat tuhansia pusuja poskille ja sanot,
että kaikki järjestyy.
Ja mikä onni, että teitä on kaksi samanlaista!

Mä haluun elää keskiviikkoja uudestaan -
saanpahan valita radiokanavan.
Etupenkkivuorot on ainut asia, 
mihin ollaan keksitty lähes riidaton ratkaisu.
Niin ja Aku Ankan lukuvuoron sai varata vasta tiistaina.

Sun kanssa haluaisin tehdä taas sitä listaa ammateista,
mikä musta tulee isona, kun en vieläkään tiedä.
Ehkei eräopasta.
Ja käydä tiistaina päiväleffassa, 
kun en enää osaa mennä kouluun.

Mutta haluaisin myös nauttia tästä hetkestä.
Että kun seuraavan kerran muistelisin kulunutta aikaa,
miettisin näitä hetkiä, enkä menneitä.
Etten haikailisi. 

Riina ja Aku Australiassa: Great Ocean Road, Lorne 15-16/01/2017

Sunnuntaina 15. tammikuuta lähdettiin Melbournesta ajelemaan kohti Adelaidea tarkoituksena ajaa pitkin kuuluisaa Great Ocean Roadia. Otettiin uusi ystävä, Mia, mukaan reissuun jakamaan bensakuluja ja vähän ehkä iisaamaan tunnelmaa, kun niin pitkä aika oltiin jo Akun kanssa vietetty vain keskenämme, että kyllä siinä olisi muuten saattanut muutaman kerran höyryt nousta korvista kahden kesken... Tai no, välillä ehkä kiukuttikin itse kutakin, mutta sitten onneksi pystyi suuntaamaan ajatukset muualle. Mutta oli meillä kyllä hauskaa, yleensä useimmiten. Kuusipäiväinen reissumme oli kiistatta aivan mieletön, suorastaan unohtumaton!

 Aika pian jo päästyämme pois Melbournesta suuremmille teille maisemat alkoivat olla melkoiset. Aavoja alueita, mäkisiä teitä, korkeita puita, hienoja näkymiä silmänkantamattomiin... Varsinaisen Great Ocean Roadin alkaessa se odotettu merikin ilmestyi näköpiiriin. Oltiin häkeltyneitä. Aurinko paistoi, ihmiset olivat meren rannassa odottamassa aaltoja surffilautojen kanssa - me katseltiin niitä korkealta maisematasanteelta.

 Saavuttiin Lorne-nimiseen pikkukylään, johon päätettiin jäädä yöksi. Ruokakaupassa sattui hyllytyshommissa oleva suomalainen Herman kuulemaan meidät ja sanoi Mialle, että hän kun luuli, että suomalainen perhe tuli tänne, kun meillä oli niin kovaäänistä kommunikointia siitä, mitä ostetaan ruoaksi. Se oli meidän ensimmäinen sattumalta kohdattu suomalainen (epäilen kyllä suomenruotsalaista, kun oli sellainen pellavapäinen nappisilmä, ja niin ystävällinen ja puhelias!).

 Matka jatkui. Aku tutki WikiCampsista meille yösijaa, ja suunnattiin Great Otway National Parkiin päin. Nyt kun jälkeenpäin katselen karttaa, niin sehän on ihan mielettömän laaja alue! Ajeltuamme pitkin mutkaisia teitä löydettiin Allenvale Mill Bush Campground - nimisen leirintäalueen liepeiltä kiva parkkialue, johon pysäköitiin (siinä ei olisi saanut autolla yöpyä, muttaaaa, ei oltu ainoita...). Illan hämärtyessä, kokkailutuokion ja ruokailun jälkeen mä ihastelin vaan sitä, miten ihana se luonto siinä olikaan. Tähdet näkyi ehkä paremmin kuin ikinä pakkasella Suomessa, ja puut muodosti korean suojan siihen meidän päälle. Kettukin vieraili vanin takana. Stressi oli totaalisesti poissa. 

"Kyllä olo oli sellainen, että tällaista on elämä - sellainen seikkailuelämä, jota minä tahdon elää. Nukkua luonnon keskellä. Niin keskellä, että puhelimessa lukee yhteyden kohdalla "vain SOS". Niin sen pitää olla, että mieli on läsnä siinä hetkessä."

"Aamulla näin teltta-aukealla ensimmäistä kertaa elämässäni kenguruita. Niitä oli kaksi, iso ja pikkuruinen. Oli niin aikaista, ettei ollut muita kuin me. Siinä me tuijoteltiin toisiamme, äiti-kengu ja minä. Sitten se jatkoi ruohon popsimista. Takaisinmatkalla näin puussa punasinisen papukaijan, joka lauleli omaa sävelmäänsä." 

Aamupala siirryttiin nauttimaan Lorne Beachille. 

"Ihmiset on tulleet jo aikaisin aamusta surffaamaan, lenkkeilemään, leikittämään tai lenkittämään koiriaan, aamu-uinnille tai vain viettämään aikaa toistensa kanssa. Aallot kohisee voimakkaasti, lapset pelailee krikettiä. Lenkkeilijöiden jalkojen alla rahisee hiekkapolku selän takana. Minä vain istun tässä puisella penkillä ja mietiskelen. Miten nyt vasta 20-vuotiaana tuntuu siltä, että tällä hetkellä elän juuri sellaista elämää, jonkalaista mun on tarkoitettu elävän. Miten tuntuukin siltä, että TÄTÄ on onni." 

Ja oli vasta reissuelämän ensimmäinen aamu. 

Riina ja Aku Australiassa: Melbourne 8/12/2016-15/01/2017

Ollaan Australiassa oltu nyt sellaiset seitsemän viikkoa. Ensimmäinen viikko asuttiin hostellissa Melbournen St. Kildassa. Jet lag oli aika kaamea... Saavuttiin aamupäivällä, ja hostellihuoneeseen päästyämme oli pakko ottaa "parin" tunnin päikkärit. Klo 15 piti herätä, mutta mepä noustiin siinä puoli kuuden maissa illalla. Seuraavana päivänä päiväunitunteja tuli seitsemän. Nukuttiin koko hemmetin päivän ohi, ja yöllä sitten kukuttiin hereillä. Lauantaina käytiin katsomassa kahta kämppää julkisilla, ja koska Melbourne on jäätävän suuri kaupunki, niin tunteja tähän retkeen kului kokonaista yhdeksän. Kyllä unetti. Kotimatkalla klo 21maissa heräsin kymmenen minuutin ratikkamatkalla kahdesti siihen, kun huomasin melkeinpä kuolaavani Akun olkapäälle...

 Meidän huoneessa ei ollut ruoanlaittomahdollisuutta, joten sitä "joutui" sitten katsastamaan lähitienoon vegaanitarjonnan. Syötiin falafelraflassa useamman kerran, meksikolaisissa, kasvisravintoloissa, pitsalla, maksamitähaluat-mestoissa ja paristi sitten jälkkäripaikoissa.

   

 Löydettiin Airbnb:n kautta seuraaviksi neljäksi viikoksi kämppä South Yarrasta. Alue oli tosi hyvä. Kaupat ja meiningit oli lähellä, ja meidän kämppä ihan tram-pysäkin vieressä. Meillä oli vietnamilaistaustainen Sarah kämppiksenä, joka oli tosi mukava - neuvoi sellaisia perus käytännön juttuja ja oli muuten vaan kiva, sekä antoi meille meidän camper vaniin muutamia juttuja, joita ei sitten tarvinnut itse ostaa. Sellaista perustylsää arkea me siellä vain vietettiin: herättiin, kun huvitti, katottiin liian paljon Netflixiä: Pretty little liarsin kuudes tuottari kun loppui, vaihtui genre ja siirryttiin Vikingseihin. Käytiin katsomassa Girl on the train Moonlight cinemassa, eli ulkoilmaleffassa. Lepakot lenteli yllä - oli vaan hienoo, vaikka leffa oli huono ja kiukutti, haha. Käytiin ottamassa aurinkoa, tekemässä pariakrobatiaa läheisessä Fawner Parkissa, kokattiin ja käytiin kaupassa. Relattiin.

   

 Uudenvuoden aattoa edeltävänä päivänä treffattiin maailman hitain kahvijuoja, Mia, Migezu, Mikke, Kentsu. Mian kanssa hölpötettiin "ensitreffeillä" kahvilassa, kuin mitkäkin. Viereisessä pöydässä istuvat heput kysyivät, että mitä kieltä me oikein puhutaan. Veikkasivat portugalia. Juttua riitti niin pitkään, että iltapäiväkahvit muuttuivat meksikolaisillalliseksi Fondassa. Uusi vuosi vietettiin samaisen neidon kanssa piknikillä ja tanssilattioilla. Raketit kiivettiin porttien yli Melbournen Royal botanical gardensiin. 

Kuun alussa vietettiin kuusi päivää putkeen shoppaillen Akun kanssa kaikenlaista enemmän (Akun vastuualue) ja vähemmän (Riinan vastuualue) tärkeää meidän camper vaniin. Ikea, kirpparit, tavaratalot jne... Meidän camper van on Toyota Hiace vuosimallia 2002. Sen enempää mä en siitä tiedä noin teknisesti... Ostettiin se oikein sydämelliseltä pariskunnalta Melbournen liepeiltä. Kurja uutinen musersi kuitenkin heidän reissusuunnitelmansa, kun tämä mies sai kuulla sairastavansa syöpää, jolle ei ole mitään tehtävissä... Lämpöiset ajatukset heistä jäivät, ja halusivat, että aina välillä laittelemme kuulumisia heille.
 Vihdoin 14. tammikuuta haettiin meidän tuleva kotimme silloisen kodin pihaan ja pistettiin hösseliksi. Pääsin maalaamaan. Aku sanoi, että musta tulisi hyvä maalari. Sikäli hauska, sillä - uskokaa tai älkää - mä joskus olen siitäkin alasta haaveillut. Kuulema kärsivällisyyteni vuoksi olisin siinä hyvä... Minä...??? Järkättiin ja siivottiin. Päällystettiin kaapinovia DC-fixillä.

 

Ei maltettu odottaa seuraavaan päivään...