Riina ja Aku Australiassa: Port Fairy & Sawpit 17-18/01/2017

Bruknellista jatkettiin matkaa aamupäivällä. Tiet oli pitkiä ja matkan varrella nähtiin todella paljon karjaa, lampaita, sonneja? lehmiä? nautoja?, vuohia, laamoja yms. Ja heppasia. Tiet jatkui ja jatkui ja jatkui... Ja sitten Port Fairy- niminen kylä tuli vastaan, jonne hetkeksi jäätiin. Melko sympaattinen kylä. Tallusteltiin muutamat kahvilat läpi hätäisesti juuri ennen sulkemisaikoja, jotta Mia ja Aku sai take-away kahvit ja Mia innoissaan vielä gluteenittoman juustokakun palasen. Hirveän huonolla omallatunnolla se sitä mussutti, kun mulle nyt ei mitään löytynyt. Mutta lohdutin sitä sillä faktalla, että olen aikuinen ihminen, ja omat ovat valintani :D. Kylässä oli menossa Moyneyana-festivaalit, jotka oli ehkä surullisimman oloiset ikinä. Siis söpöt, mutta ne muutamat muovituolit siinä soittajaa lukuunottamatta typötyhjän lavan edessä oli vaan niin säälittävät. Tai ehkä me vaan satuttiin vähän huonoon aikaan? No, tämä soittaja oli kuitenkin taitava ja tunnelmallinen, "Spanish classical musician" Anthony Mitchell. Siltä katkesi erään biisin kohdalla kitarastakin kieli, voi surku. Se soitti myös meijän iskän lempibiisin. Nuori tyttö tuli äärettömän innokkaan, suloisen koiranpentunsa kanssa paikalle, josta yksi taapero innostui vimmatusti. Mua vähän pelotti, kun sillä tytölle ei ollut ihan kaikki hihnat käsissä... Kivikirkon seinän vierustalla istuskeli vanhempi kuuntelijakunta, äidit lasten kanssa muovituoleilla. Ilma oli harmaa, meitä tyttöjä väsytti. Aika tuntui pysähtyneen. Ei ollut hoppu.

Jahka siitä ryhdistäydyttiin, noustiin vielä silloin nimettömän automme kyytiin ja lähdettiin etsimään seuraavaa yöpaikkaa. Ja voi kuulkaa, se ei ihan helpolla löytynytkään matkan nirson naispoppoon vuoksi... Aku tutki Wikicampsia, ja tytöt sanoi aina "no mennään sinne!". Ajettiin, saavuttiin perille, me nyrpistettiin neniä.
 Condan Greenhills "hotellin" pihassa oltiin hämmentyneitä ja pettyneitä. Se oli aavemainen pubi, joka herätteli meidän mielikuvitusta yksisilmäisestä pubinpitäjästä, jonka hampaat harottaa. Pihassa oli muutama auto, yhden lavalla ruskea koira ketjussa... Aku kävi sisällä tiedustelemassa missä mahtaa olla se campingground, ja tuli pian huvittuneena ulos tuosta mystisestä, hämyisästä rakennuksesta. Kun se oli mennyt sisään, viisi miestä oli kääntynyt katsomaan tiskiltä. Baarimikko oli sitten avannut keskustelun ja arvanneen, mitä Aku etsi. Selvisi, että talon vieressä oleva vaatimaton nurmialue oli tuo "campingground". Kappas niin, olihan siinä aidassa kulunut "free camping"-kyltti. Päätettiin jatkaa etsintöjä. Autoa kääntäessä Aku posautti johonkin pihatolppaan niin, että tömähti, ja ulos tullut baarimikko irvisti nähdessään tämän pikku accidentin. No mehän siinä alettiin höröttämään ja sitten kaikkia huvitti. What a happy happening.
 Seuraava pysähdys oli Hawkesdale, joka oli edellistäkin creepympi. Nähtiin ehkä kolme ihmistä. Like a real ghost town! Yksi auto lähti kulkemaan meidän perässä, ja Aku vitsaili, että se on murhannut kaikki kylän ihmiset. Tyhjät koulubussit katujen varsilla hämmensi. Löydettiin sen paikan camping-area. Auto ei enää ollut meidän perässä. Siellä oli yksi pariskunta, joka ei millään morjestanut meitä. "Eei, ei tääkään", me tuumittiin Mian kanssa. Siinä samaisessa kylässä oli kyllä myös toinenkin, uima-altaallinen alue, mutta sekin oli pelottava...
 Seuraava kohde oli 70 kilometrin päässä... Aku-parka... Princes Highwaylta käännyttiin kaposalle hiekkatielle, jota ympäröi Färsaaret mieleen tuovat maisemat. Näki kauas, meren. Juuri ennen sitä meidän kohdetta nähtiin suuren suuri lauma kenguruita eräällä kukkulalla. Niitä oli paljon, ja me oltiin innoissamme. Kai pieni väsymys siinä ehkä jo painoi, mutta se oli niin hupaisan näköistä, kun ne pomppi ja hyppi! Ajettiin jo niiden ohitse, mutta jäätiin vielä Mian kanssa toljottamaan niitä, ja nähtiin, kun yksi niistä vain keppoisasti loikkasi aidan yli ja voi, kun se oli meistä hurrrrjan hauska juttu. Näiden jälkeen nähtiin vielä wallabeja loikkimassa ojissa. Ne on sellaisia roiston näköisiä kenguruita, mustempia ja pyöreäkorvaisia!

 Lopulta saavuttiin kauniille Sawpitin campgroundille/picnic arealle, jossa oli muitakin siellä upeasti hiiltyneiden puiden seassa leiriytymässä. Vihdoin oli löytynyt upea luonnon keskellä oleva paikka, jonne nämä neidotkin suostuivat mielellään jäämään. Illalla rastapäinen mies ja kaksi sen belgialaista kaveria tuli pyytämään meitä bonfiren ääreen. Liityttiin seuraan ja se blondi kiharapää soitti niiiiiin kivoja, sellaisia meneviä, leppoisia, oman kielen biisejä! Siinä me istuttiin, vähän paleltiin ja aamulla kaikkien vaatteet haisi nuotiolta. Eikä edes harmittanut se pitkä ajomatka - edes kuskia.