Vanha vuosi

Tammikuu:

Kävin Pusulassa ja kirjoitin vuosi sitten, kuinka hauskaa oli voidella leipää keskellä yötä mun parhaan ystävän kanssa. Rakastan sua vaan niin paljon. Asuttaisipa molemmat vähän vähemmän kummallisissa paikoissa. Sellaisissa paikoissa, minne pääsisi vähän yksinkertaisemmin. Jossain muualla, kuin niinkin hauskan nimisissä paikoissa, kun Outokumpu ja Pusula. Why?

Alotin sen hiphopin, josta kauan haaveilin.

Helmikuu:

Joensuun kaupunginteatterin työssäoppimisprokkis Nummisuutarit haudattiin. Olinpa tuolloin aivan eri ihminen, arka ja pieni. Vieläkin kyllä. Mutta vähemmän. Vähän vähemmän ahdistuneempi. 

Synttärit, vaikkei olleetkaan. Itkin ja nauroin paljon. Tytöt on olleet seinät mun ympärillä. Ne seinät, jotka estää mua kaatumasta.

Johanna Kurkela ja Teho Majamäki. Ja Tuomas Holopainen. Lumituisku ja tulipesät metsän siimeksessä. Oliko se oikeasti totta? Kyllä se oli. Me tanssitaan nyt sillä musiikkivideolla, josta löydän kerran kasvoni. Mutta ollaan osa yhtä suurta kokonaisuutta, silti silti.

Ylitin itseni, enkä luovuttanut diivailussa kouludemossa. Ja sain ne kannustavat sanat taiteilijalta, joita tuun kantamaan aarteinani aina niinä hetkinä, kun en tiedä yhtään mistään mitään. 

Rohkenin käyttää rahaa itseeni ja hiukset peittyi tummaan, ennen kun lähdettiin tanssimaan Thaimaan klubeille ja uima-altaisiin vähän isommallakin porukalla. Mulla oli sun kanssa niin hupasaa. Ja niin oli teidän muidenkin kanssa. Varataanko jo uusi matka, sinä ystävä siellä vähän Pusulaa lähempänä?

Varsinainen HELMIkuu, kun näin summaan.

Maaliskuu:

Auringonpimennys.

Kriisikuu. Keräilin itseäni katujen varsilta ja pimeydestä. Aina nostaessani pudonnutta palaa tipahti toinen. Onneksi osasin puhua ja itkeä. Onneksi uskalsin lähteä hetkeksi pois. Ja onneksi hän oli lempeä, mutta järkevä...

Huhtikuu:

...ja lopulta selvisin Bach-soolosta.

Pahojen tunteiden purkaminen kaverin hihalle ja eheytyminen. Haaveilu alkoi. Nyt jälkeenpäin kaksisivuista haavelistaa lukiessa alkaa ihmetyttämään elämän ihmeellisyys: ainakin puolet näistä yksinkertaisista onnea tuovista asioista on toteutunut.

 Yksinkertaisuudessaan hienoja esimerkkejä: 

hug

dance

yoga

eat

eat healthy

eat unhealthy

eat lots of pancakes 

cut bangs

dream big

dream small

Vähän vähemmän yksinkertaisia, mutta jollain tasolla toteutuneita toisenlaisia haaveiluja: 

feel myself acceptable

 be enough for myself, love myself
feel myself beautiful (still working on it)
go to Montenegro

enjoy

have breakfest in bed (made by guy (monkeyface))

cry less for sorrow, more for happiness

fall in love

go places and don't get anxieted there

Jee. Haaveiden huhtikuu.

Toukokuu:

Öö kivoi treffei. Hajonnut autonrengas ja jäätelöä.

Flawless. Rankka prokkis - silti nautin ja rohkaistuin.

Videokurssi!

              

Kesäkuu:

Ainut tyttö työporukassa. Kantelin kädet solmussa tikkaita hartioiden ja pakaroiden päällä. Kaksi kertaa mun mittaset miehet hymyilee edessä kulkien - mä tiedän ne hymyilee. Täältä mä tuun, älä naura mulle. Painat kolmesti mun verran. Viikko näiden yhdeksän kanssa Vuokatissa. I survived.

Pesin myös Kuopiossa. Viikon päätteeksi kävelin vahingossa Jorma Uotista vastaan: ilmestys! Matkani vei syömään sipsejä ystävän kanssa talouskeittiöön. Sitten etsittiin vessapaperia ja halattiin kesän mittaisiksi hyvästeiksi.

Unohtumattomia kesäilyhetkiä ihan vaan.

Yllätyssynttäripiknik.

Onnela, soutelut ja joutsenet. Hetki hetkenä.

Kaksi joogatuntia.

Ikea.

Kävelyt paljasjaloin kotikylällä. Kivet pisteli, mutta ilostuin auringonpaisteesta langenneen varjon nähdessäni: hiukset oli kasvaneet.

Ystävystelyä: melkein kuin kämppikset. Tanssimista ja luvattomia korkeuksiin kiipeemisiä.

 Kolmistaan kekkulointia.

      

Amster...

Heinäkuu:

...damin talot ja vegaanipaikat. Kuljin yksin ja eksyin yksin.

Istuin siinä isossa puistossa, jonka lammissa koirat ui ja ihmiset teki kaikkea, ja kirjoitin siitä.

 Öisin nukuin hotellin ylimmän kerroksen huoneen lattialla ikkuna auki luottaen, ettei sieltä tule mitään/ketään. Lattialla, koska se oli huoneen viilein paikka... Eräs ilta matkattiin metrolla kuuntelemaan vanhaa kitaristikonkaria, Santanaa. Iskä oli tyytyväinen, mutta niin oltiin me muutkin.

Lahdessa taas. Tytöt koputti vähän ennen puoltayötä oveen. Kynttilät paloi ja ruoka oli valmista. Poppoo kasassa viimeksi kaksi vuotta sitten. Kymmenen minuutin jälkeen... voi naapuriraukkoja. Oon pahoillani, mutta me ollaan niin hauskoja. Tärkee viikonloppu.

         

Siskon luokse ja Lintsi.

We made a deal. 

 Elokuu:

Tivat, Montenegro:

Tivat muuttui iltaisin rikkaiden kaupungiksi. Rakennukset oli valaistu jokaisesta kulmasta. Se antoi vaikutelman, että ne olisi osittain kultaa. Naiset kulki ruskettuneina pitkät, suorat housut ja piikkikorot jaloissaan, meillä läpsykkäät käsissä.

Kaikki täällä oli ristiriitaista: ihmisten aikakäsitys, ruoka, hintataso, asiakaspalvelu...

Iltaisin mä lusikoin vesimelonia parvekkeella. Parasta oli SUPpailu, mountain biking ja huippu-Bodkan: opas, jonka kanssa kykittiin puskien alla odotellen, josko ukkonen menisi ohi.

   

Duprovnik, Kroatia:

Vilim oli varsin mukava host. Ihastuttiin meijän kämppään ja sen ikkunoista avautuviin maisemiin, vastarannan valoihin iltaisin. Terassilta meni portaat alakerran asunnon kahden neliön kokoiselle pihalle, jossa kilpikonnapariskunta rakasteli.

Pyysin pizzeriassa tortilla-aterian ilman juustoa. Sain ateriaani juustoa. Ja söin juustoa. Juotiin ne ilmaiset valkoviinilasilliset, jonka takia päädyttiin kyseiseen raflaan. Tarjoilija puhui hyvää englantia. Me oltiin kai väsyneitä, koska meillä oli reissun hauskin ilta. Naurettiin mun veganismille, moraalihippiydelle ja miesten ajattelemattomuudelle. Ei kai yhdestä lasillisesta näin hauskuunnu?

Viimeisenä iltana pistettiin vähän hienompaa päälle ja lähdettiin Old Towniin. Haltioiduttiin kapeista kujista ja ikkunoista ripustetuista pyykkinaruista t-paitoineen ja alushousuineen. Syötiin hienossa ulkoravintolassa risotot ja jatkettiin eksymistä niillä samoilla kujilla yrittäen löytää tietä ulos.

  

    

Lentokoneessa oli Sami Hedberg ja Charlie Chaplin. Toinen näistä vain ruudussa.

Varmaan paras viikko koulussa. Jarkko tanssitti ja taisteluttikin vähäsen. Mua ei väsyttänyt yhtään.

Kuun lopussa ajeltiin Kittilään ja nähtiin Jussi Vatanen screenin edessä ja screenillä, siinä elokuvassa maailman ensimmäisten joukossa 800 muun kanssa. Nähtiin tähtiä ja täysikuu. Nähtiin toisemmekin. Nähtiin paljon poroja ja nähtiin SampoJouni. Vaimo kuvasi taas uutta videota Facebookiin laitettavaksi, kun me valittiin muka kesäkurpitsoja.

   

Syyskuu:

No tietty synttärit. Synttäriviinilasit Helmessä ja Inside out Kino Maritassa. Naurettiin tyttöjen kanssa hurjana. Sain myös porkkanan. Olenhan kasvissyöjä.

Alotin lasten tanssituntien ohjaamisen. Nää on aika vekkuleita.

Istuin pöydän ääressä ja pudotin kirjat lattialle. Liike - ja äänisoolo. Poju oli kattomassa ekaa kertaa. Jännää.

Polvet sattui paljon ja pitkään. Itketti ja kiukutti. Mutta kipu pisti taas miettimään ja päästämään irti orjallisista ajatuksista. Joogatunnilla pidättelen taas itkua: tää on ainut paikka, missä hyväksyn itseni paremmin, kun missään muualla... Mieli on tunnin verran kevyt.

Lokakuu:

Äitin yllärisynttärit. Itkipäs, hahaa. Siskot, veljet, isä ja lanko. Kaikki kotona. Viimeksi joskus jouluna.

   

Alotin tanssiopistolla koreografin assarina - jännitti!

Mietin, että mitä on onni.

 Onnea on:

ne kaksi sydäntä vessan huurtuneessa peilissä

kengät siistissä rivissä eteisessä naulakon juurella

vaatteet on viikattuna hyllyillä ja olohuoneessa on tilaa tanssahdella

kun lempinimet syntyy huomaamatta

eikä pimeys enää pelota

     

Marraskuu:

Rovaniemen kautta Norjan Hammerfest. Pääsin tanssimaan subjazzia Karlin ja Knutin oppiin kolmeksi päiväksi. Toisena päivänä taas tuli itku. Voi tanssi, miksi teet mulle tän? Suurin osa esityksistä ärsytti. Tai oikeastaan pelotti. Tätäkö tämä on? Mutta paljon hyvääkin. Ainakin hetket ikkunalla, kun sai lukea ja juoda liian monta kuppia kahvia.

     

Vaikeuksien kautta voittoon. Päättötyö ja tärkeät katsomossa. Amarillo ja Linnunlahti. Seuraava ilta ja Kiisu. Ennustaja antoi pinkit timantit otsaan. Toinen ajattelee tunteilla ja toinen järjellä. Mä tiedän, kumpi on kumpi.

 

Helsingissä. Raakakakkua ja Guatemalan kahvia Café Kokossa, riisinuudeleita ja "veef"iä the Cockissa, Brangelinaa ja kilo karkkia Tennispalatsissa ja falafelia, kokista ja Modern Familyä yötä vasten hotellihuoneessa. Nauratti. Plup plup plup.

Joulukuu:

Kuun ensimmäinen. Jaettiin tulevaisuuden suunnitelmat luokkalaisten kanssa. Ei malttanut lähteä kotiin. Puheenaiheina pankkikortin koodinumerot, ajattelutavat (en vaan pysty tajuu, että toiset ei ajattele sanoilla?!), rakkaus ja raskaus. Jaksettiin näiden tyttöjen kanssa vielä viimeset yhteiset koulupäivät - motivaatio iha semiookoo.

Pulla- itsenäisyyspäivä.

Kaksi jouluruokailua samassa talossa. Ensin kaikkien kanssa ja sitten kahdestaan. Erilainen joulu. Ei kotona.

 

Rakkaus tuntuu vaikeelta. Pimeys tuntuu vaikeelta. Onnellisuus tuntuisi helpommalta valoisalla. Kerrostaloelämä tekee musta pienen. Musta tulee päivä päivältä kykenemättömämpi ja mustempi. Sormet kohmettuu hitaasti. Mä oon täällä niin kauan, että löydät mut. Saatan kohmettua, vaikka hainkin peiton. Oon ollut jo pitkään väkivaltainen kehoa kohtaan. 

Paulo Coelho sanoo, että:

jos kaikki päivät alkaa tuntua samanlaisilta, ihmiset eivät enää huomaa, mitä hyvää heidän elämässää tapahtuu. 

ihmisen tulee valita eikä hyväksyä kohtaloaan.

ihminen ei huku siihen, että sukeltaa veteen, vaan siihen, että jää veden alle.

Vuosi oli sopivan pitkä. Aika tapahtumarikas ja monivaiheinen.

Kiitos 2015:

koettelemukset

riemut ja kurjuudet

Outokumpu

ruoka ja vesi

viinilasit

family

aurinko ja vesisateet

VR

ystävät

Sonja ja Rosa

luonto ja muu maailma

elämykset

Aku

karma ja kohtalo

Päiväkirjan sivuille on ilmestynyt taas lisää uusia ja vanhoja haaveita. Haaveilen kovasti.  

Toivottavasti tänä vuonna toteuttaisin.