Pari päivää sitten mä kotiuduin kahen viikon mieleenpainuneelta reissulta, jonne lähin melko rikkinäisenä. Vaikkei se järkeen käykään, niin nyt musta silti tuntuu, että oon entistä rikkinäisempi. Tunnen jatkuvasti poskien alla, kun kyynelkanavat tahtois aueta. Joku estää. En tiedä onko se tää väsymys. Ei jaksa, eikä kykene. 30 tunnin kotimatka ei nyt toki mikään helpoin ollu, joten onhan sillä varmaan osuutensa. Eilen tultiin Okuun vähän seiskan jälkeen, ja jahka oli kiireellä kamat roudattu kämpille, mä ampasin salille. Kevyt lasku arkeen - ai miks? No koska.. pakko. Ei tässä mitään selittelyjä oteta vastaan. Myöhään venyneellä leffaillalla erään tärkeen kanssa saattaa hyvin todennäkösesti olla kanssa osuutta tähän koomaan. Molempien silmät lupsu vähän ennen lopputekstejä, eikä valojen sammumisen jälkeen kuulunu sitä yleensä tapahtuvaa höpöttelyä. Kolme varttia sitten tulin varsinaisesti tänään kotiin, ja tossa pihalla iski haikeus. Se tuttu auto ei ollu enää parkkiksella, vaikka tiesinhän mä sen jo lähteneen aamulla. Neljä tuntia kestäneellä ajomatkalla oli ehtiny purkaa kahen syvempiä fiiliksiä, ja naureskella melko ironisinakin asioille, jotka syö sisältä. Ne asiat tuntuu seuraavan joka paikkaan. Kauas lähteminen ei auta, kun niiden olemassaolon tietää. Ei ne mihinkään oo hävinny, eikä tuu häviimään. Ei jaksa enää toivoo sitä. Pakko yrittää vaa jaksaa olla. Mä en tosin jaksa enää olla yksin niiden kanssa, joten pakko rupee repii arpia auki - se pelottaa...
Jääkaappi on likipitäen tyhjä, ja ne kiireellä sisään kannetut tavarat, matkalaukku, reput ja muut epämääräsemmät nyssäkät lojuu edelleen pitkin poikin tätä pikkuluukkua. Puhtaita vaatteitahan mulla ei ole: kaikki on hiekassa, kloori- tai merivedessä, tai muuten vaan likasina laukussa. Puhelimen laturi lähti vielä muakin pohjosemmaks, joten herran huomassa on nyt mun aamuheräämisenikin. Ressaisin, jos jaksaisin. Tässä olis vielä meilejäkin kirjotettavana, työpaikkoi etiskeltävänä, ja kirjeitä ja tuliaisia lähetettävänä pitkin Skandinaviaa - vitut näille velvollisuuksille.
Nyt siis väsyttää, on nälkä, ja ajatukset ahdistaa. Ei toivoakaan siitä, että näille asioille jaksais mitään tehdä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti