Aamulla flow- ja yin-jooga, iltapäivällä powerjooga ja illalla rentouttava jooga. Joo, nyt on taas elämällä tarkoitus: Yoogaia. Päätin ottaa sen tälle viikolle kokeiluun ja voi miten mua oikein hymyilyttää. Niin kivaa. Nyt suunnittelen päivät livetuntien ympärille ja joogaan useamman kerran päivässä. Pupu pörrää ympärillä, pusuttelee mun polvia ja tulee tuhisemaan korvan juurelle. Söpö.
En tosin voi kieltää, että tää yksinolo tappaa mua vähän sisältä. Maanantain rutiiniksi muodostunut vesijuoksuilta: mä istun saunassa, yksin, ja ootan, että edes yksi ihminen tulisi sinne mun lisäksi, että olis vähemmän yksinäinen olo, ihan todella. Parempi olis, jos tulis useampi jotka juttelis toisilleen niin muistaisin, miltä kuulostaa ihmisen puhe.
Liian paljon ehtii myös vajota omiin ajatuksiin. Maailmantuskaan. Nukkumaan mennessä pimeys vähän pelottaa ja laitan turvalukon. Noin, nyt ei pelota. En voi lakata miettimästä niitä toisia tuolla, jotka saa oikeasti pelätä joka yö. On mulla onni, kun on turva. Painajaiset friteeratuista kissoista lautasilla - joo kyllä - valvottaa. Ehkä hieman liian monta, allekirjoituksia kipeästi kaipaavia, aloitetta pyörii mielessä. Pahuus, mikä ihmisiä riivaa, puistattaa. Ulina ja huuto kaikuu mun pään sisällä. Viattomat kärsii ja tuntuu, että en voi tehä asialle mitään.
Jos ei painajaiset, niin sitten unettomuus valvottaa. Viime yöt oon herännyt neljän aikoihin ja tuijotellut kattoa. Taas tätä. Ehkä kuudelta nousen. Enkä nouse, koska ulkona on niin masentavaa. Enkä sitä paitsi millään keksi, miten kuluttaisin niin monta tuntia siitä päivästä. Ehkä täytyisi kukkua sinne puolille öin, jotta uni kestäis vaikka edes aamu kaheksaan.
Onneks on uskollinen heinänpuputtaja jolle voi höpötellä. Kaikki on ehkä sittenkin ihan hyvin. Mutta oonko aivan kiittämätön, jos toivoisin silti vähän lisää sisältöä mun arkipäiviini..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti