Uutta ja jännittävää

"Jos kaikki romahtaa, ja tarviit olkapään, mä lupaan olla tääl..." Siskokset edessäni kuuntelee sitä nuorukaista jaetuista nappikuulokkeista ja laulaa mukana. Nuorempi on nautiskellut strösseleillä päällystettyä donitsia ja hymyilevällä mansikalla varustellun trippimehun. Pyytää äidiltään lupaa tikkarinostoon. Äiti pyytää donitsinjämät. Sisko toiselle: "kyllä sä sitten vanhempana ymmärrät, miten kiva on vaan maata sängyllä, ku sul on ollu neljä koetta edellisel viikol ja kuunnella musaa ja kattoo Disney Channelia ja syyä kaikkee epäterveellist (se on vaan niin kivaa!)." Puhuvat vielä vanhempien selfieistä, jotka ei oo oikeaoppisesti otettuja. Äiti ja ystävänsä nauraa. Mä en tuomitse tästä junakohtauksesta oikeastaan mitään, mua vain huvittaa. Hyväntuulisesti. Näillä tyypeillä on hyvät vibat.
 Toiset saattaa yhteensä käyttää työmatkoihin kolme tuntia ja sitten tehdä töitä sen kahdeksan. Mulla se on tällä kertaa toisin päin. Mutta alan pikkuhiljaa löytää seitsemästä junassa yksikseni istuskelluista tunneista hyviä puolia. Se, mihin se mua kuljettaa on mulle itsestäänselvää - tapahtuu oppimista. Kun on samaan aikaan päättötyö ja pari työssäoppimishommaa meneillään, niin helposti ajattelee, ettei "oo aikaa". Niinkun millekään muulle. Mutta kun on "pakko" istua se seitsemän tuntia, niin voi relaa. Ei oo vaihtoehtoja. Iisii. Tai sit tehdä sellasii hommii, mitä ei tarvii tehdä silloin, kun voi tehdä jotain muuta tärkeetä ja hyödyllistä. Tai vähemmän tärkeetä.
 Hyvät vibat alkaa muuttua. Hän ei pääse yöksi. Case closed, äiti ja ystävä hymyilee lukien toistensa ajatukset: "tää on niin tätä". Tyttö on väsynyt, mutta ei usko. Kuulostaa ihan multa itseltäni kymmenen vuotta sitten. "Mutta kun äiti miksi, en mä oo yhtään väsyny, mä oon kiltisti! *nyyh*"
 Pian hän ymmärtää hiljetä. Palaan taas omiin mietteisiini. Kuinka jännittävältä se tänään vieläkin tuntui tehdä jotain uutta ja olla nyt tanssisalissa se, joka katsoo ja ehdottaa. On muutakin, muutakin kuin tanssia joo, myös niinkin, mutta on myös muutakin, kuin vain omaa tanssia ja omaa tanssijuutta. Kun pääsee hetkeksi pois siitä minäminäminuudesta, niin se tekee kyllä hyvää. Mä luulen, että tällaisesta mä tykkäisin. Muustakin, kun vain minuudesta.