Maailma on kaunis ja rakastan

Joo mun täytyy myöntää tappioni. Puhelinpiuha päihitti mut, enkä löydä sitä enää varmaan ikinä mistään täältä. Joten en saa lisättyä kuvia siitä, kuinka jumalattoman KAUNISTA täällä Outokummussa tällä viikolla on ollut. Pakkassäät on kyllä jotain niin upeeta. Aurinko nousee suoraan sieltä suunnalta, mihin mun ikkuna ja parveke on, joten aamusta nään ne kaikki taivaallisen hienot vaaleenpunasen, keltasen ja sinisen sävyt, kun taivas on pilvetön. Ja kun aamutunnit on ohi kaivoksen tanssisalilla, Multivisiolla, aurinko paistaa niin kirkkaasti ja puiden oksilla lepää paksu kerros lunta, niin se vaan on niin täydellistä! On ihana astuu ulos ja vaan ihailla sitä kauneutta. Jessus. Me kiivettiin Rosan kanssa kaivoksen mäen päälle, josta näkee siis oikeesti kilometrien päähän. Horisonttiin. Rosa sai sen elämä on ihanaa-fiiliksen ja sen oli vaan pakko huutaa, kun näki sen kauneuden! Me otettiin miljoonia kuvia - kyllä, myös minä otin huikeella 79 euron kännykälläni. Sainpa ainakin hienoja taustakuvavaihtoehtoja, kun en niitä koneelle saa. Iltasin oli ihana nähä ne kaikki tähet, mitkä meijän yläpuolella on, ja ne valkoset puut vasten sysimustaa taivasta. Vau! Olenpa runollinen. Mutta luonto on kaunis.

Maanantaina mä sain tiedon, että pääsin 500 hakijan joukosta 75 onnekkaan pohjoismaisen nuoren joukkoon, jotka lähtee ens kesänä kiertämään pohjoismaita luovistellen. Mä oon siis tietenkin tanssiporukassa. Meitä suomalaisia siinä 15 hengen tanssiporukassa on viis. Minä ja neljä poikaa, jeejee. Oon päättäny, et niistä tulee vaikka mun pikkuveljiä. Oon kerrankin nimittäin niitä porukan vanhimpia. Mutta innolla ootan koko reissua! Färsaarilta Köpikseen, sieltä Norjan Bergeniin ja sit loppushow on täällä meijän suunnilla Joensuussa. Jännää.
No, mä sain myös tällä viikolla kutsun työhaastatteluun Helsinkiin. 700 hakijaa ja reilu 100 sain kutsun. Nettisivuilla lukee, että n. 100 työntekijää otetaan. Eli positiivisella asenteella mennään! Kyseessä on siis Kiljavan Leirikesän lastenleiri, ja mä hain apuohjaajan jopia. Tähän asti kesät on menny duunissa faijalla, joten nyt on viel se hetki, kun kokemuksia kannattaa kerätä, kun ei vielä tarvii ite elättää itteään. Sit kun sen aika koittaa, kokemusta olis mahollisimman paljon ja työpaikka ehkä sit helpompi löytää. Näin toiveajattelua harrastaen! Mutta kattellaa ny.

Hitsi, loppukevennykseks mun on pakko laittaa tähän nyt kuva kirjeestä, jonka joskus pikkuvihoissani oon kirjottanu ilmeisesti jollekin kolmesta isoveljestä!

Kelle ikinä niistä mä tän oon kirjottanu, niin nykyään mä kyllä rakastan niitä kaikkia ihan superisti! Pus! <3 

Nukketalo palaa

Paljon. Paljon on asiaa. Tai no paljon on tapahtunu. Jaa, mistäs sitä sit alottelis.
Tosiaan kouluun oli paluu tuossa viime viikon tiistaina. Jee, oli kyllä mahtavaa. Lomailu alko jo rasittaa ja todella turhauttaan. Rutiinit ja tietynlaine päivärytmi hävis niin olemattomiin ja päivät vaan oli oikeesti sitä sluibailuu, mistä tulee huono omatunto, he. Joo, pitää osaa relaa, mut mulle olis riittäny sit kuitankii vähä lyhämpi loma.. No juu, enivei.
Viime viikolla me yhisteltiin Ullan nykäritunnilla ääni liikkeeseen. Tuli hauskoja juttuja parityöskentelyssä, kun toinen liikkuu ja toinen puhuu. Ei-tanssijat ei luultavasti gottaa pointtii (uu, uus, tosi typerän kuulonen sanonta), mut ei o minu murheeni, hih. Katariinan tunneilla homma meni aina vaan hölskyttelyks ja autenttiseks liikkeeks. Mut ei se mitään, tuli kyllä hyviä hetkiä ja se oli musta hyvä starttaus uudelle lukuvuodelle!
Mä tein vähän niinkun toisenkin uuden vuoden lupauksen. Tai no siis, päätin vaan et nyt elämä reilaan ja kuntoilua kehiin. Ai joo niin, Sonja vei mut kuntosalille. Voi jeesus oikeesti, mä vaan en niin kuulu sinne, mut täytyy kyllä nyt vaan löytää oikee suhtautumistapa, et selviäisin siellä. Mua vaan häirittee ne kaikki tyypit, jotka naureskelee ja stalkkaa (itse kuvittelen... -.- ), mut jostainhan se on jukolauta alotettava!
Sonjan kanssa ex-temporee päätettiin starttaa meijän LOTR (Lord of the Rings)-putki jo viime viikon perjantai-iltana, joten niinhän se sitten alko. Tosin kaikki maailman voimat ja jumalat koetteli meitä koko viikonlopun ajan. Perjantaina Viaplay alko osottaan niin pahasti mieltään, että se oli kilautettava sit asiakaspalveluun. Noo, palvelu oli ystävällistä juu ja hommat alko sit kulkeen ja päästiin jopa kirjautumaan sisään. No mitäpä sitte, totta kai se pätkii niin jumalattomasti sitte ja aina piti pistellä pauselle, josko se latautuis pikkuse etijäpäi. Sonja selvis vähä ennen puolta yötä kotiin.. :D Sitten koitti lauantai. Meijän salillemenosuunnitelmat meni plörinäks, Sonjalla tauti alla ja mulla kroppa niin jäkissä, et se olis ollu turhaa. Tehtiin kuitenki suunnitelmien mukaan thaikkusafkaa! Njam!
LOTR 2:sen ja 3:sen kattelu suju samaan malliin, ku ekanki. Lagilagilagi. Jeejee. Välissä juotiin teetä ja pelailtiin Aliasta, ku ooteltiin sitä jumituksen taantumista.. No, saatiin katottua ja Sonja hullaantu Taru Sormusten Herrasta- maailmaan. Mission completed!
Tää viikko meil oli liike-ja äänikurssi. Oli hauskaa mölistä ja heilua ja meno oli ku mielisairaalassa. Voi hitsi, jos olis saanu videolle niitä meijän tunteja! No, säilyypi mielessä muistoissa ainakin. Tän viikon päätteeks olin kuitenki superväsynyt, ja eilen perjantaina mä menin viikonloppuun nähden aika ajoissa nukkumaan. Voi, aamulla oli ihana herätä, kun sälekaihtimien raoista pilkotti tuhannet auringonsäteet! Se tuntu vaan jotenki arvottomalta, kun niihin heräs yksinään :D En tiedä, elokuvat, murr. Niissä se on aina niin söpöä herätä kaksin. No pöh. Kuitenki. Hirveesti pitäs vielä touhuta tänään, mutta ainakin ruoka pöriseee nyt hellalla, joten elintärkeet asiat on suoritettu. Illalla sauna. Noniin, nyt tää menee jo turhaks löpinäks. Ehkä mä kirjottelen jotain syvällisempää illemmalla. Piip.

Save the Arctic, Stop FGM etc...

Äskettäin mä luin Hesarista jutun Keniassa tapahtuvasta tyttöjen ympärileikkauksista, ja sitä ennen Oikeutta Eläimille oli julkassu Fabossa valitettavan todenmukasen kuvan, joten mä tulin vakuuttuneeks, mistä haluun kirjottaa. Maailmanpelastaminen. Jjooh.
Mä kattelin kans Shellin ja Gatzpromin öljynporausta vastustavan videon. Ja pakko vaan totee: hitsi, et täs maailmas tapahtuu paljon kurjii juttui. Must on surullista, et aina me onnekkaat, jotka asutaan lämpösis kodeis, pelataan pleikkaa ja syödään - ei pelkästään sillon ku on nälkä - vaan myös sillon ku vaan huvittaa, ei tajuta oikeesti tätä onnea. Mut se on ihan ymmärrettävää ja inhimillistä, koska me ollaan totuttu tähän. Suurin osa meist ei o nähny noita huonoja asioita, eikä se pelkkä tieto niistä vääryyksistä auta ymmärtämään. Kuten aiemmin oon puhunu rantapalloilmiöstä, se on varmaan hyvin yleinen käsittelytapa, jos näistä asioista lukee tai juttelee. On helpompi vaan pistää silmät kiinni, ja unohtaa ne surkeet jutut. Jäätikkö sulaa, tyttölapsia ( poikia unohtamatta) silvotaan savimajoissa partakoneenterillä, turkistarhausta ei lopeteta rahan takia... Ei näitä mielellää ajattelekaan.
Sitä törmää harmittavan usein sellasiin ajattelutapoihin, että "mitä se auttaa, jos yks ihminen tekee jotain" ja sit jätetään joku aivan mitättömän pieni teko tekemättä, mikä mahdollisesti auttas jonkun asian parantumista. Ei välttämättä kovinkaan paljon, mutta hitto vieköön, mitä haittaa siitä on jos allekirjottaa jonkun vetoomuksen internetissä. Siitä voi ainoastaan olla hyötyä. Sitä muutenkin istutaan päivät pitkät koneella lagittamas, joten ei nyt 17 sekuntia voi olla liian aikaavievä juttu, eihän?
Mä en oo mikään ympäristötietäjä, joten en osaa selittää hirveen nokkelasti, mitä tapahtuu arktikselle, jos siellä porataan öljyä. Saastuttaahan se etc. Mut parantumattomana eläinrakkaana mua surettaa hirveesti ne suloset (verenhimoset lihansyöjät, joojoo) pikku lumipallero jääkarhut. No mut kuitenkin, se on paha juttu. Olis muitakin vaihtoehtoja. Mut rikkaat öljymiehet on niin pirun rahanahneita, ettei aattele muuta, kun omaa palkkapussiaan.
Mut on jotain, mitä tälle asialle voi tavallinen tallaajakin tehä, vaikka söiskin silloin ku huvittaa lämpösessä kodissaan ja pelailee pleikkaa. Harmi, että mun blogia lukee vaan ehkä kolme ihmistä, ja niitäkin oon jo valistanu. No, enivei. http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/ilmastonmuutos/Arktis/Voit-pelastaa-Arktiksen/ Tuolla on ihan pikkiriikkisiä juttuja, millä voi vaikuttaa. Mut tää on iisein, ja varmast hyvä tapa: http://www.savethearctic.org/ !

Tosta Afrikassa tapahtuvasta silpomisesta (Female Genital Mutilation, FGM). Se oli aika tuntematon juttu mulle, ennen ku katoin muutama vuos sitte Aavikon kukka (Desert Flower) -leffan. Mä katoin sen useempaan kertaan. Ja voin kertoo, että tuli paha olo. Itkin hirveesti. Se tarina on kuitenki uskomaton, ja oon onnellinen sen henkilön puolesta. Ja se, mihin se on päässy ja mitä se on saanu aikaan, on uskomatonta. Sitä silpomista tehdään siis siks, että ilman sitä ollaan muka epäpuhtaita ja saastasia. Mutta se on "hieno perinne". Se on vaan valitettavan ulottumattomissa. Sitä on hankala valvoa jossain pikku tuppu savimajakylissä. Mä en vielä oo keksiny, mitä me tavalliset tallaajat voidaan tehdä, muuta kun lahjottaa rahaa... (sekin on sit kyseenalaista itse kenenki mielestä) mut täältä tästä aiheesta lisää. http://www.desertflowerfoundation.org/en/ ja tässä pieni pätkä elokuvasta...

Flegmaattista joulua

Joo sitten pitää kaipa tehä ihan kunnon joulupäivitys.
No, meidän perheellä yleensä on tapana tehä kaikki viime tingassa ja edellisiltana/-yönä. Nyt varsinki, ku porukat oli ollu reissussa ennen joulua, niin ei ollu ollu aikaa valmistella kämppää joulukuntoon. Siispä jouluvalmistelut alotettiin aatonaattona alkuillasta. Mä pääsin nukkumaan neljältä. Jes.
 Broidin kanssa leivottiin ehkä maailman parasta suklaatuorejuustokakkua kaksin kappalein. Sen vois syödä kyllä kerralla kokonaan. Mun maustehyllyn siivoaminen lähti vähän käsistä. Lopulta mä siivosin sen seinän kaikki kuiva-ainekaapit. Maustehyllyssä olevasta laatikosta mä löysin myös supervanhan, haurastuneen rikkinäisen ilmapallon. Hupasaa. Joo, musta tuntuu, että mun joulufiilistely päättyy tähän. Koska ei sitä oikeestaan tänä jouluna koskaan ollutkaan. Laitan nyt kuitenkin nää huippulaatuset kuvat tähän. Jee.

Sulosin lahjapaperi ikinä

Lahjapaketit kuuluu kuusen alle, 
vaik olis kuinka kasvanut vanhaks!

Bounty-tryffelit

Vegaaninen joulukinkku, uuU!

... Ja vegaaninen pähkinä"mureke". I think I truly failed.

Painajainen ennen joulua

Oli joulu. Siis jouluaatto. Eilen. On taas yö, kun mä kirjotan uutta blogitekstiä. Nyt on siis jo joulupäivä. Tai jouluyö. Juhlayö.
Mulla on yleensä paha tapa työntää rantapallo pinnan alle, enkä anna sen kellua hiljalleen pois rannalta. Tän vertauskuvan mä kuulin toukokuussa. Sillä luennolla mä koin paljon erilaisia tunteita. Luento onnellisuudesta ja itsetunnosta. Tuo rantapallovertauskuva jäi hyvin mieleen, ja tahoin pitää sen itselläni. Tällä mä nyt puhun tän hetkisestä, tai tovi sitten koetusta ahdistuksen tunteesta. Jos mun pitäs käsitellä ehkä jotain asiaa tarkemmin, jos se ärsyttää tai saa mussa aikaan negatiivisia tunteita, mä yleensä päädyn ratkasuun "äh, anna olla, unohda se, se menee ihan kohta ohitse". Siks tää blogi on nyt itseasiassa aika oiva juttu, että saan ees jonkinnäkösen syyn käsitellä näitä ahdistuksen tunteita, tai muita käsittelyä vaativia juttuja.
 Tää käsittelyn vaativa asia on joulukirkko. Mä näin pari yötä sitten unta, että olin mun ateistisysterin kanssa kirkossa, ja meidän lisäks siellä oli pari jotain siinä unessa meidän perhetuttavaa. joku vanha mies ja jotain tämmöstä. Mua ahdisti siinä ihan superisti (voi olla, että lähiaikoina olleet sukujuhlat, jossa jeesusteltiin, oli syynä tähän uneen), kun me alettiin lausuun jotain herrajeesuslausuntaa. Luojan kiitos, tai siis vaan kiitos, että se oli vaan uni. Äiti tietää mun kannan uskonnosta, ja tietää, että mua ahdistaa kristinusko, ja se totes mulle, että onneks sun ei tarvii sitä kokea. Yllättäen mä sitten päädyinkin joulukirkkoon. Porukat oli lähdössä sinne, ja kävis samalla reissulla papan haudalla. No hitsi, mä en ollut siellä vielä kertaakaan käynyt, joten nyt olis jo korkee aika. Eikun mukaan. "ei se kestä ku puol tuntia" no, enköhän mä sen kestä.
Joo, mä pomppaan nyt sinne hautausmaalle. Mä jossain vaiheessa havahduin, että sekin on kristillinen paikka. Sitten mä mietin ääneen joskus äitille, että mihin ne haudataan, jotka ei usko Jumalaan. Mä en muista mitä mä sain sillon vastaukseks. Mutta sen voin sanoo, että yhtäkään hautausmaata en o nähny jossa lukis: ateistien hautausmaa. Nnoup. Kuitenkin, musta se hautausmaa on ihan nätti juttu. Mä en ite henkilökohtasesti kuitenkaan niin suoraan linkitä sitä siihen superahdistavaan kirkkojuttuun. Totta kai on hyvä muistaa läheisiä. Siinä synkän mustan joulun kynttilämeressä mä aloin ihan himpun verran miettimään sielujuttuja. Niitä kaikkia "hautausmaa on pelottava paikka"-juttuja. Oliko niiden kuolleiden sielut siellä? Tai siis, oliko ne läsnä? Muuta mä en oikeestaan miettinyt. Mä tosin luulen, etten olis miettiny tätä ilman erästä keskustelua, mikä me taannoin likkojen kanssa Kummussa käytiin. Me puhuttiin spiritismistä, hengistä, sieluista, kuolemanjälkeisestä elämästä, uskonnoista, elämän tarkotuksesta. Siis oikeesti sellasista asioista, mitkä aiheuttaa tällä planeetalla vaikka kuinka suuria juttuja. Esim. just nää uskontojutut. Nehän on suuri syy sotiin ja muihin pahoihin juttuihin. Mut back to the point. Mä en oo kovinkaan mitenkään sen suurempaan uskova, en o ennen aatellu muuten ku et täällä me ollaan koska biologia. Elämän tarkotus - no ollaan ja elellään. Kun kuollaan niin sit maannutaan. Tai sit paletaan tuhkaks. Tää keskustelu jotenki sai mut miettimään vähän enemmän. Mut sit tapahtu taas rantapalloilmiö. Ehkä lievä, mut musta tuntuu et se tapahtuu juur nytki. Joten mä päästän sen pallon pulpahtamaan takasin pinnalle, kun oon siihen valmis.

Huomatkaa, et mun puhelin on mallia "vanha!" Mutta siellä oli tunnelmallista.

Sitten sinne kirkkoon. Aluks oli ihan fine. Mut sit kyllä se jatkuva seisomaannousu alkaa rasittaan. Koulun kuntotestien istumaannousu on paljon mielekkäämpää. Mä taas tein tyypillistä visuaalista tarkkailua tylsistyttyäni tarpeeks. Aina siinä samasessa kirkossa ollessani, mä oon koittanut (varmaan kuten moni muukin) laskeskella niitä katon keskelle maalattuja kultasia tähtiä. Onko niitä tuhannen pintaan? Ei kai, mutta en tiedä. Sit mä naurahdin sisäisesti huomatessani et mä en edes laske niitä. Mä vaan tuijottelen niitä. Mä keskistyin niin siihen tuijotteluun, etten huomiois sitä Jeesuksesta kertovaa saarnaa. Mä noteerasin myös, että jokainen viidestä kattokruunusta on erilaisia. Ykskään ei o samanlainen. Niissä oli paljon samoja piirteitä, et mun piti tehä samaa mitä palapeliä kootessani teen. Kattoo supertarkkaan pienet yksityiskohdat. Kattoo, mihin suuntaan kruunun kruunu osottaa jne. Jep. Mä laskeskelin myös ikkunaruutuja. Ja katselin ihmisiä.

Mä katselin ihmisiä myös ruokakaupassa kun käytiin broidin ja mutsin kanssa lauantaina. Mun mieleen jäi siitä reissusta ehdottomasti Eemeli! Eemeli oli blondi pipopäinen pikkupoika. Me oltiin leipäosastolla, kun joku huutaa itkien naama punasena äitiään. Sitten me huomattiin, kuka huutaa. Se oli pieni ihminen isojen ihmisten joukossa. Naama punasena räkä poskella näperteli sormiaan. Pyöri akseliaan ympäri ja haki äitiään katseellaan. Voi muru rakas pieni. Mua säälittää hirmusti nytkin, kun ajattelen sitä rassua. Juustotiskin täti tuli sen luo, mutta sit sieltä leipärivistöjen välistä kirmaa kärryjen kanssa Eemelin äiti huutaen sen nimeä. Ja voi miten mun sydän heltykään, kun se Eemeli juos äitinsä syleilyyn. Se itku loppu heti siihen ja äiti rutisti sitä poikaa. Se sano Eemelille nätisti, että ei saa tolla tavalla hävitä. Mutta mulle jäi hirmu hyvä mieli siitä. Jotenkin vaan se, kun se poika juos ja halas äitiään. Ei sitä voi selittää. Musta se oli ihana. Eemelillä oli äitinsä hiukset.