Don(a) Huono

Huhhui. Vaikka paljon tapahtu ja päätin, että kirjotan näistä sitten myöhemmin, en mä aio tehä niin. Mä en aio nyt kesälomalla palata arkiasioihin. Niistä ehdin kirjottaa jälleen arjen alettua uudestaan. Sousou... loma alko. Mä lähdin Kiljavalle pitämään ala-asteikäsistä mukuloista huolta ja tekeen niille kivaa leiriä. Hurjan jännää ja hurjan uutta. Mä en koskaan saanut niitä pikkusisaruksia, mitä mamilta kinusin kersana, joten päätin nyt vähän ruokkia sitä silloin ollutta kaipuutani. Pari vuotta sitten mä en tykännyt lapsista. Lapset oli ärsyttäviä. Varsinki tyttölapset. Ne pukeutu vaan vaaleenpunaseen, eikä leikkiny poikien leikkejä, toisin ku minä pienenä. Toisin ku minä edelleen. Tää kuulostaa ihan mun kirjalta. Äh, sitäkään en o kirjottanu aikoihin. Tarviisin sillekin aikaa... Bäk tu lapsiin. Sepäs kuulosti... No joo... Tässä noin vuoden verran mulla on ollu joku uudistumisprosessi käynnissä, ja oon yrittäny päättää kokeilla rohkeesti kaikkee uutta ja koittaa olla olematta tylsä. Mäkin rakastan mun suomen kieltä. Kai se meni ees jokseenkin oikein. Mä päätin siis hakee uutta kesätyötä, ja puolivahingossa päädyin Kiljavalle. Tosissani totta kai. Rohkeasti uutta kohti. Ekan viikon jälkeen tuntuu hataralta. Tuntuu et joka puolelta alemmuuskompleksi mukiloi mua. Mä en osaa mitään. Musta ei oo mihinkään. Mä oon ehkä just keskiverto kaikessa, mitä teen. Mä en oo sssuperhyvä missään. Lista alkakoon.
 Muutamia vuosia takaperin mä hain Lahen nuorisoteatteriin. Mä pääsin sisään. Kiljavalla tehään pientä heittäytymistä vaativaa ohjelmaa, josta nappaan puolipähkähullun roolin housut tutisten. Vedän sen ihan hyvin. Saan siitä kehujakin. Seuraava rooli osuu kohalle. "Oon huono", mä aattelen. Eikä se silti ees kai menny sen hassummin. Tuntuu silti, et noi roolijutut on aina kauheen ponnistelun takana. Mä pääsen lopputulokseen, et musta ei vaan oo tommoseen heittäytymiseen. Eli oon huono. Mä mietin lisää huonouden todisteita. Mä pääsin parisen vuotta sitten sisään tanssin erikoiskoulutusryhmään. Sitten viime vuonna pääsin opiskelemaan tanssijaks. Sillon tällön mun mielessä pyörii ajatus, et ei hitto, ei se paikka oo mun arvonen. Siel on paljon paljon luovempia ihmisiä, ku minä. Tuleeko musta mitään ikinä? Ei musta oo siihen. Oon huono. Lisää listauksia. Tosi paljon oon taas ajautunu murehtimaan ulkonäköasioita. Niiden paineiden kanssa painin aiemmin vähän rankemminkin. Sitte pääsin kouluun, jossa ei tarvii näyttää hehkeeltä, vaan jossa on jopa hyvä, et oot hikinen ja hiukset sekasin. Sillon oot tehny tanssitunnilla töitä. Sopii mulle. En mä jaksa herätä joka aamu väkertään hiuksia ja taputteleen puuteria hipiälleni, joka sitä kuitenki kaipais... Nyt Outokumpu on tauolla, ja mä ehdin miettiä kaikkien normaalikauniiden ihmisten ympäröimänä omaa rumuuttani. Säälittävää, eikö? Lapset kysyy leirillä "mitä täpliä sulla on naamassa?". Mä naurahdan ja vastaan niiden olevan finnejä. Vilpittömät ei vielä vauvanpyllynaamoillaan tunne edes koko käsitettä. Poloset. Lapsuus on ihmisen parasta aikaa. Tosi kun vesi. Todempi, kun mikään muu väite. Mä allekirjotan ton väitteen vielä kuolinvuoteellani. Ja vielä haudanki takaa, uskokaa pois. Lapsi vaaleenpunasessa paidassaan sanoo virnistäen mun näyttävän pojalta. Great. Mä luulin niiden huomionosotusten jääneen sillon kymmenisen vuotta sitten Thaimaahan, kun halusin ostaa Red Hot Chili Peppersien paidan. Mä olin sillon tosi cool mafiapoika, mulle sano katukauppias. Se vaaleenpunapaitanen lapsi latelti kikatellen, et mulla on poikamainen takki (älä käytä siis mustaa Haltin takkia erehdysten varalta), poikamaiset housut (ja mähän rakastan niitä housuja!), poikamainen työliivi (????? jokasella työntekijällä täysin samanlainen) ja poikamaiset ilmeet. Minkäs mä perkele pärställeni voin. Se on kai sit mentävä skalpellin alle vai, ei tässä muukaan auta. Kohtahan se alamäki jo alkaakin, jos kerta nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana. Kuulkaa mun turhautunut ja epätoivoinen syvähuokaukseni. Se lapsi oli kuitenki sulonen. Eihän se sitä mitenkää tarkottanu. Mä kyllä koitin tsempata sen leiriviikon aikana muun muassa letillä, farkkushortseilla, rusetilla varustetulla punavalkoraidallisella topilla ja jopa korvakoruilla.
 Mä luulin, et tästä kesästä tulis hyvä. Parillislukuset kesät on ollu aina hyviä. -13 kesä oli tosi paska, mä uskon huonon onnen numeroon. Ja ehkä vähän -13 kesää edeltäviin tapahtumiin. Fuck them. Joo. Mä tosiaan luulin, et täst kesäst tulis tosi hyvä. Enhän mä oikeesti voi tässä vaihees viel mitään sanoo, mut tuntuu et tää sairastuminen oli joku helkutin enne. Broidit vaa pörrää kavereiden kanssa ja mä rupeen miettii, mis mun kaikki kaverit on. Toisel puolel Suomee on ne kaikki rakkaimmat, ja muut... No, ne on... Kesämasennus iskee viime vuoden tavoin (joo joo, älä jaksa jauhaa) ja alemmuuskompleksit jatkaa mukiloimistaan.
Tähän loppukevennykseks. Broidi haki samanlaisen pärrän, mitä itellä. Ainuu vaan et siin on muutama sata kuutio enemmän, ku omassani, ja äänet kuuluu naapurikuntiin asti. Ah! Nauran sieltä haudan takaa Outokummun mopopojille ja niiden surullisen säälittävän kuulosille pyörilleen. Se pappatunturipappa on kyl kova, sille nostan ainoastaan hattuani. Tai arkunkantta. Jos nää sinnikkäästi reenatut, raamikkaat käsivarteni siihen suinkin kykenevätkään... Pelkillä luillaan. Tavoite: Hautakuntoon 20??. Wtf, nyt...
 Se pyörä. Kauniita unia, my mortal followers.

...on jotain maagista.

Ex-temporekirjotus. Johtuu tosta sateesta. Mä olin varautunu sen tulevan jo tänä aamuna, varautunut rankkasadeaamulenkkiin. Nyt toi sade alko sit aikas kunnolla, ja mun spontaani minäni tuli esiin. Ei hitsi, et just nyt tekis mieli kiskoo joku spooky yökkäri päälle, kumpparit jalkaan ja mennä seisoon ja pomppiin tonne sateeseen. Melankolisuus on aina ollu musta jotenki kierol taval ihanaa ja vapauttavaa, ja toi synkänharmaa sadesää on just sitä parhaimmillaan kaikessa maagisuudessaan. Taisin jopa vähän naurahtaa, kun tajusin, miten loistotuulelle toi sade mut saa. Alko hymyilyttään jotenki hurjasti. Fiilistelen sitä koko loppuillan!
Mut pitäähän sitä löpistä taas kuulumisiakin. Viikonloppu kulu junaillen Kiljavalle ja takasin. Oli toinen koulutusviikonloppu tulevia kesäduuneja varten, ja nyt jo siis tiesin jotakuinkin, millanen meininki siel on, mikä oli tosi hyvä. Olin valmistautunu siis ihmispaljouteen ja supersosiaalisuuteen. Mä aloin päästä sisään sen porukan henkeen ja löytää itestäki taas uusia puolia. Juteltiin, hengattiin ja katottiin yötä myöden parrakkaan miehen - niin, miehen - viisuvoitto, josta en tuu ikinä pääsemään yli... Back to the point. Sunnuntaina istuin junassa tyytyväisenä. Mun viikonloppuni oli sujunu hyvin, ja aloin taas uskoo itteeni. Enää ei pelottanu, et sovinko mä poppooseen - selviinkö mä.
Tänään meillä alko Joensuun kaupunginteatterin Nummisuutarien tanssitreenit. Kuorojuttujahan meillä on ollu tässä jo kerran jos toisenkin, mut tänään päästiin vasta koreografin kanssa töihin. Tai no, kateltiin vähän, mitä ne oli näyttelijöiden kanssa saannu aikaan, vähän niinkun tutustuttiin sen hetkiseen maailmaan. Systeemin koreografi, Ari, on jotenki... oivoi, erittäin, erittäin mielenkiintonen tyyppi!  Mä tuskin arvaisin sen olevan koreografi, jos en tietäis. Kalju, semmonen toisten mielestä aavistuksen pelottavalta näyttävä, järee suomalainen mies. Se kiroo aina paljon jos se innostuu, mikä on musta ihan superhauskaa! Emmä tiijä, oon sillai uteliaal taval tosi innostunu itekin nyt näkemään, mitä se saa aikaan! Jii, jännittävää!
Tämän pidemmäks mä en oikeestaan ees jaksa tätä tekstiä kirjottaa, joten olkoon tää täsä! Mä koitan löytää itteni pian peiton alta, kuunnellen tota sateen rauhottavaa ropinaa kattoo vasten. Ai että, voi miten mä kyllä rakastankaan vesisadetta!

Punaviiniä hiuksiin

Ouch, how time flies.
Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kesä on siis aivan pian täällä. Enää ei tarvi laittaa kollareita ja pitkiksiä jalkaan, ku on niin lämmin! Villasukat sentään pysyy visusti jalassa siihen saakka, kunnes voi alkaa tipsutteleen paljasjaloin.. :P Noh, eikai sitä täällä suurkaupungissa, mutta kotona maalla kylläkin! Ja ehkä se on vähän tyylikysymyskin...
Pääsiäisloma oli ihan jees. Tai no, avautumisia... Koko lomaaedeltävällä viikolla mun keskittyminen esim. koulussa ei ollu ihan sataprosenttisen skarppia. Ajatukset harhaili ja en pystyny miettiin kovinkaa montaa asiaa, kun yks pulpahti aina mieleen jyräten muut mietteet allesa. Mä ootin sen rauhattomuuden saavan jonkinlaisen ratkasun pääsiäislomalla, mutta sen sijaan mä jouduin pettymään, ja synty niiden positiivisten(?) tunteiden sijaan - joita olin oottanu - turhautumista ja ärsyyntymistä. Tää siis vaan jatkuu, ja kytee jossain syvemmällä mussa ehkä taas ens viikon ajan, aika (kenties vappuloma?) näyttää, mitä tulee tapahtumaan... Onneks arki alko just hyvään saumaan, ja sain joka tapauksessa levättyä lomalla, joten energiaakin piisaa..
Kevarillaki pääsin vihdoin ja viimein vähän päristelemään! Jänskää hommaa, etten sanois, mut se on vaa ajettava, jotta tottuup. Vierumäen urheiluopistolla käytiin kans vähän istuskelemassa auringonpaisteessa ja jätskiä syömässä kavereiden kanssa. Älypuhelimet oli niiden aveceja, mun, onko se sitten ei-älypuhelin ootti kiltisti autossa sillä välin, mä aattelin et seuraks riittää pelkät frendit :D ah, ja voih.
Tosi tylsää jauhantaa. No, sen siitä saa.
Holi. Se oli meijän duettoprokkiksen nimi, joka esitettiin pari viikkoo sit Kino Maritalla. Alla oleva kuva on otettu varsinaista esityspäivää aiemmin, mutta kutakuinkin tollaset, joskin vähän runsaammat, maalit oli itse esityksessä.

 Salillakäynti on alkanu tulla yhä enemmän osaks tätä mun Okumeininkiä. Juoksulenkilläki pyrin käymään vähintään kahesti viikossa. On alkanu huomata, et aika paranee ja kunto kohenee! :P

Muuta löpinää, hiukset värjäilin Hennalla jokseenkin aavistuksen punasemmiks, mutta ei tullut kyllä ihan sellanen lopputulos, kun olisin halunnu... Värimassaan mössäsin muunmuassa punaviiniä, sitruunamehua ja paljon mausteita (neilikka, paprikaa, currya), jotta väristä olis tullu mahollisimman, öh, kiva ja kirkas ja punanen ja värikäs :D Noo, ehkä ens kerralla sitten.

On jotenkin tosi epäluova olo nyt. En o saanu kirjaakaan kirjotettua yhtään eteenpäin... Yleensä ulkoilma vaikuttaa tosi paljon mun inspiraation löytämiseen, ja siks oonki erittäin hämilläni siitä, et en o jaksanu. Ehkä tänään mä otan itteäni niskasta kiinni, ja jatkan kirjottamista. Yleensä kun mä käytän sanaa "ehkä" se todennäkösemmin kallistuu sen puoleen, et niin ei luultavasti tapahdu.. Tänään kyllä olis aikaa yllin kyllin, kun eilen tein kaikki kotitalousvelvollisuudet, imuroinnin, pyykkäyksen, ruoanlaiton ja kaupassakäynnin.

Eipä tästä tän luovempaa tekstiä taida enää saaha, joten nyt tää oli täs ja mä meen maistelee ensimmäistä raakapuurokokeilua, joka on saanu tekeytyä jääkaapissa yön yli. Jännää! 

90's Childhood

Mä oon niin onnellinen, et oon syntyny viime vuosituhannella. On koettu vuosituhannen vaihos, ja kaikkia kummallisia päiviä, esim 12.12.12. Ei tuu enää meikäläisen elinajalla sellasia. Mä nyt päätin yhtäkkiä muistella lapsuutta tässä blogauksessa. Joten, tässä tulkoon joitakin nostalgisia muistoja.

90-luvulla (ja vielä vähän sen jälkeenkin):

•  katottiin VHS:siä ja kelailtiin videot sitten kärsivällisesti hitaasti alkuun nauhurilla
•  kuunneltiin aina iltasin kasetteja, jotta uni tulis paremmin. Meillä oli aina kasetinkääntövuorot veljien kanssa, kun se sängystä nousu oli niin kamalan rankkaa :D "sun vuoro kääntää, mä käänsin eilen"
•  faija soitteli vinyylejä älppärisoittimella. Äiti ei tykänny, kun meijän lempibiiseihin kuulu mm. Irwin Goodmanin "Haistakaa paska koko valtiovalta". Siis mitä mä olin vanha, viis?
•  kavereille soitettiin langallisiin kotipuhelimiin, ei älypuhelimiin
•  Kiss FM oli vielä olemassa
•  Akkarin takana oli buumista tilattavia taustakuvia ja polyfonisia soittareita, siistii!
•  oli markka-aika, kylän nuorisoseurantalolla karkkipussi makso 1 mrk. siis viis kertaa vähemmän mitä nykyään
•  animaatiot ei ollu vielä jyränny vanhoja kunnon piirrettyjä, esim. Turtlesit oli vielä katottavan arvonen
•  Windows 98 existed
•  Nindendo oli paras Leijonakuningaspeleineen ja Unirallyineen!
•  Spice Girlsit oli tosi nättejä ja ihanii, niin ihanii ja nättei et sänkyihin piti liimata niiden tarroja
•  Maikkarin teemaväri oli punanen, ja siinä logossa oli se pöllö
•  musiikkia tehtiin vielä rakkaudesta, ei rahasta

Nää oli nyt sellasia, mitkä tuli erityisesti ysärin puolesta mieleen. Enpä mä usko, että muita lapsuuden muistoja tällä kertaa kirjottelen, vaikka niitä oon viime aikoina pohtinu ja kirjotellu itelleni ylös.

No, jos vielä vähän kuulumisia. Viime viikonloppuna Ima Iduozee (Dancestakin tuttu break-tanssija) oli pitämässä meille 10h tiiviskurssin. Kurssi perustu lattiatekniikkaan, ei niinkään puhtaaseen breikkiin. Lattialla möyrimiseen sai täysin uudenlaisen näkökulman, kun otti jotenki sellasen rennon hoppimuudin sen nykytanssiajatuksen sijaan. Oppiminen tuntu helpommalta, eikä se lattioiminen tuntunu sellaselta könyämiseltä. Kurssia edeltävällä viikolla Pia Lindy opetti meitä koko viikon. Pääs pitkästä aikaa syventymään taas impromaailmaan ja ettiskelemään uusia reittejä. Se tuntu pitkän tauon jälkeen aluks vaikeelta, mutta mahtu sille viikolle muutama tosi hyvä ja ajatuksiaherättävä päiväkin. Duettoprokkisten työstö alko, ja me saatiin Johannan kanssa kahessa päivässä aika lailla valmiiks. Vähän niinkun olosuhteiden pakosta, koska meillä oli sattuneesta syystä viikko aikaa vähemmän työstää sitä, ku muilla. 

Kummussa aurinko paistaa ja linnut lauleksii. Se on inspiroinu mua jonkin verran taas tarinan kirjottamisen kanssa. Eilen uskallauduin myös parvekkeelle iltasemmalla kuulokkeet korvilla istuskelemaan ja miettimään menneitä. Äh. En tiiä, kuinka hyvä ratkasu se oli, mutta sitä sellasta pohdiskelua vähän kaipas kuitenki. 

Näihin tunnelmiin.

Hämystä mettäsaunatunnelmaa ja elokuvakohtaus suurmarkkinoilla

Hiihtoloma oli ja meni. Ei oikeestaan mitään mainittavan arvosta. Tai jospa jotain mainitsen sittenkin. Kävin tanssiopistolla vähän ihmettelemässä meininkiä ja halailemassa ihmisiä.  Kahvitella kerkesin myös vanhan luokkalaisen kanssa. Semmosista ystävistä mä tykkään, joita voi nähdä silloin harvoin, kun on mahollista, vaikka asuttaiski hirmu kaukana toisistamme. Vein kans vanhan tanssikaverin YogaRocksiin boulderoimaan - ai että on vinhaa touhua sekin! Meidän vanha "lastenhoitaja" tutustutti mut siihen lajiin kesällä ja kyllä tykästyin. Lauantaina Lennu tuli meille yöks ja oli kyllä hauska viettää aikaa pitkästä aikaa ihan vaan kahestaan. Ruoanlaittoa, pelailua, leffankattomista... Kyllä, olen koti-iltoja rakastava persoona. Vielä parempi jos ei tarvi viettää koti-iltoja aina yksin. Tai vaan pupun kanssa.
 Mami lämmitteli viikon mittaan pariin otteeseen meijän mettäsaunan. Rakastan sitä tunnelmaa, mikä siellä on. Sinne vie osittain kivillä peitetty polku. Näin keväisin se on vielä liukas ja ehkä liejunen. Havunoksia on laitettu polulle helpottamaan kulkemista. Polku päättyy vinopuiselle ja ränsistyneelle, vanhan rämän saunamökin terassille, ja mökin piipusta tupruttaa savua. Oven lukossa roikkuu ruostuneessa ketjussa ruostunut avain, joka on ollut siinä kiinni niin kauan, kun mä vaan jaksan muistaa. Ja varmasti sitäkin kauemmin. Ovi on vähän vinossa, tippunut sen verran saranoiltaan, että sitä pitää vähän nostaa
saadakseen sen kiinni. Sisällä on tuikkuja ja muita kynttilöitä lattialla ja vanhalla puisella pöydällä, jossa on toisessa päässä renkaat vielä alla. Sen molemmin puolin on aivan liian matalat löhötuolit vihreillä pyyhkeillä peitettyinä. Itse saunassa kiukaan tulipesästä hehkuu valoa, ja välillä sen piippu kolahtelee. Peseytyminen tapahtuu saavin ja kuupan avulla. Vanhalla saippuahyllyllä on perinteiset Linnashampoot, palasaippuaa ja pinkki pesuvamppu. Lauteille mahtuu just ja just kaks peppua vierekkäin, ja ylin kaidepuu on irronnut. Seinien laudoissa on pihkaa, jota aina penskana ihmetteli. Saunomisen jälkeen tapahtuu paluu nykymaailmaan, sähkön ja tekniikan pariin. Mutta sen saunomisen ajan on silti ihanaa olla vaan, ja nauttia siitä alkeellisuudesta ja sen tunnelmasta.
No juu, se oli runollista jälleen se. Tästä juuri kuluvasta viikonlopusta. Se on ollut varsin mukava. Perjantaina pelattiin Sonjan kanssa taas Guitar Heroa. Jeijei. Käytiin myös Huono-festareilla, jossa ideana on siis, että esitykset ja koko festarit ovat mahollisimman huonot. Oltiin täynnä hämmennystä! Väliajan jälkeen likat meni vetää sitte ruotsinkielisen juonnon perään breakdance-battlen. Oivoi. Huvittavaa. Eilen sitte lähettiin jo aamupäivästä Joensuuhun ja tutustutin Sonjanki boulderoimiseen. Oli iteki hauska käydä nyt uudessa paikassa kiipeilemässä, kun aina ennen vaan Lahessa käynny. Sattumalta Joensuun Areenalla oli suurmarkkinat, jonne mentiin hikoilun jälkeen. Oli kiva kierrellä ja kattella markkinameininkiä. Me nähtiin jotenki tosi elokuvamainen kohtaus. Siis positiivisessa mielessä. Jonkun grilli?kojun myyjänä oli nätti tummahiuksinen nuori nainen, johon sitte toisen kojun komea nuori mies oli iskeny silmänsä, ja se oli rohkeena menny sille naiselle juttelemaan. Sillä miehellä oli sellanen hymykuoppahymy, kun se anto sen käyntikortin sille takasin hymyilevälle tytölle. Muakin alko hymyilyttää. Onko tollasiakin äijiä olemassa? Hyvä tietää. Sitten vajottiin aavistuksen - tai no ei, ei itsesääliin, mutta sellaseen haikailevaan ajatusmaailmaan. "Voin kunpa..." Kyllähän te tiedätte. Tai sitten ette.
Niin ja aamulenkkikausi startattu. Parasta.