Harmautta?

Jaha. Huomisesta lähtien pitäs ens viikon ajan esiintyä päiväkodeissa. Ja mä sain flunssan. Great. Mä kyllä pystyn köhässä nokka tukossa tanssiin, mutta päiväkotitädit varmaan kattoo pahalla silmällä, kun pöpöilen siellä. Kivaa. Neuvoton olo. Ei auta. Siis niin, meillä alko lastentanssiproduktioiden työstö helmikuun alussa. Alku tökki - voi että se tökki. Päästiin sit kuitenkin vauhtiin, ja saatiin mun mielestä ihan kiva räsynukke-esitys aikaseks. Yli-isoja villapaitoja ja epäsymmetrisiä kampauksia. Hih.
Meillä oli kans vieraileva balettiopettaja, Pauliina viime viikon opettamassa. Oli aluks kummallista, kun tunti oli aika impropohjasta. Siis mitä? Balettitunnilla improvisoidaan. Jep. Oltiin hämmentyneitä. Miks ei saada normaalisti plié-, rond-, tendu-, yms. sarjoja? Improvisoikaa niillä. What? Improvisaatiolle oli kuitenki tosi hyvä perustelu. Kun ei tarvinnu keskittyä suuntiin ja laskuihin, pysty tutkia linjauksia, lihasten toimintaa ja muita tärkeitä tekniikkaan liittyviä juttuja. Ja sen jälkeen mä olin ihan innoissani. Musta tuntu, että sen viikon aikana sain tosi paljon erittäin tärkeetä tietoa mun kehosta, mm. polvien yliojentamisesta. Ja varvasjumpan loistosta. Niin, ja tukijalka on yhtä tärkee tanssiessa, kun työskenteleväkin. Mä totisesti opin kiinnostavia asioita, ja löysin apukeinoja ainaisten ongelmien ratkasemiseks. Oon siis kiitollinen ammattitaitoselle Pauliinalle!
Tällä viikolla meillä on ollu New Yorkista Paul Singh opettamassa. Ja täytyy sanoo, että WAU! Sitä on joskus nähny niitä mustavalkosia taiteellisia tanssikuvia, missä vähän tummempihipiäiset, lihaksikkaat (siis ei sellaset salisteroidipöpipäälihaksikkaat) miestanssijat hyppii uskomattoman kauniita ja voimakkaita hyppyjä ilman paitaa ja tietenki sellaset valkoset tanssihousut jalassaan nilkat ojennettuina ja silti niin aistikkain ilmein. Yleensä ne on kaljuja, ainakin mun mielikuvissa niissä kuvissa. Ja kun Paul demonstroi meille, miten se haluaa saada meijän selkärangat liikkumaan, mä totesin et Paul on just niin sellanen tanssija, mitä mä oon niissä kuvissa nähny. Siis mieletön. Se tapa miten sen keho liikkuu. Niin helposti ja aistikkaasti. Vielä ens viikko lastentanssiprokkisten ohella hänen tunteja, ja sitten lomailemaan kotiin!
Ennen ystävänpäivää me tyttöjen kanssa keskusteltiin kyseisestä juhlapäivästä. Yks meistä kolmesta seurustelee, ja kyseltiin et aikooko pari tehä jotain ihmeellistä. Mä en oo mikään äklövaaleenpunanen romantikko, mutta piiloromantikko aivan varmasti. Tai salaromantikko. Sellanen jotenkin. No niin, Rosa sitten vastas musta vaan jotenki tosi ihanasti siihen kysymykseen. "Ei me mitää ihmeellistä. Varmaan vaan rakastetaan." Siis rakastetaan. -taan pääte, ei -llaan. Ei siitä sen enempiä pohdintoja, mutta musta se vaan oli kauniisti sanottu! Rakastetaan.

Naapurista kuuluu porausta. Ei kovin uskonnollista näin sunnuntaina. Mä kattelen mietteliäänä tonne pihalle. Aika synkkää ja harmaata, puut on harmaita, eikä niissä oo lunta. Ränneistä tippuu vettä, ja autojen valot heijastuu autotien märältä asfaltinpinnalta. Masentavaa. Sitten mä katon tarkemmin. Ei se taivas ookaan niin harmaa, itseasiassa se on vaan hailakan sininen. Pilviäkään ei juuri oo, pieni harso vaan. Siellä on selkeetä, eikä synkkää. Vaikka eilen oli täys talvi ja lunta tuli taivaan täydeltä, tänään on päivä, joka vihjaa kevään olevan tuloillaan. Lämpömittari ei oo enää nollassa, se on sen yläpuolella. Kumpparikelit alkaa taas.
Visertävät linnut, auringonpilkahdukset, pienet virtaavat purot, hiirenkorvilla olevat koivut... Nää keväiset ajatukset ja mielikuvat on pian todellisuutta. Pus!