Kohtaa

Mä luulen, että ihmiset missaa ihan hirveesti hyviä keskusteluja ja upeita ihmisiä bussipysäkillä istuskellessaan tuijottaen älypuhelimiensa näyttöjä kuulokkeet korvilla. Mä en tiedä, olisko tän päivänen kohtaaminen jääny tapahtumatta, jos mä olisin viime yönä päättänykin napsauttaa pikku-SIMin isosta irti ja siirtää sen (vielä toistaseks) keittiön laatikkoon takaisin palanneeseen älypuhelimeen. Olisko se jääny tapahtumatta, jos mä tietäisin tai olisin ollu vaivautunu ettimään mun jälleen hukassa olevat kuulokkeet? Tosi usein sitä jossittelee, ja ajattelee, että mitä jos asiat olis menny toisin. Mä todellakin oon ilostunut siitä, että tänään meni just näin, että tänään tapahtu jotain epätavallista. Ja ei se mitään sen suurempaa ollut, mutta kyllä tollaset asiat piristää ja tekee päivästä jotenki erityisemmän. Ikinä kukaan ei o koskaan missään bussipysäkillä tervehtiny ihan vaan muuten vaan. Mun mielestä siitä pitäs tulla ihan yleinen normi! Aatelkaa, kuinka paljon uusia ihmisiä meijän elämään saattas eksyä. Bussimatkalla uuden tuttavuuden lähdettyä mun vierestä mä rupesin miettimään, että ihan varmastihan me missataankin paljon noita tollasia mahollisuuksia, mutta kuitenki luotan elämään sen verran, että jokaisella tapahtumalla on joku tarkotus. Ja jokasella tapahtumatta jääneellä asialla taitaa yhtä lailla olla. Niiden on kai sitten tarkotuskin jäädä tapahtumatta, vai?