Ex-temporekirjotus. Johtuu tosta sateesta. Mä olin varautunu sen tulevan jo tänä aamuna, varautunut rankkasadeaamulenkkiin. Nyt toi sade alko sit aikas kunnolla, ja mun spontaani minäni tuli esiin. Ei hitsi, et just nyt tekis mieli kiskoo joku spooky yökkäri päälle, kumpparit jalkaan ja mennä seisoon ja pomppiin tonne sateeseen. Melankolisuus on aina ollu musta jotenki kierol taval ihanaa ja vapauttavaa, ja toi synkänharmaa sadesää on just sitä parhaimmillaan kaikessa maagisuudessaan. Taisin jopa vähän naurahtaa, kun tajusin, miten loistotuulelle toi sade mut saa. Alko hymyilyttään jotenki hurjasti. Fiilistelen sitä koko loppuillan!
Mut pitäähän sitä löpistä taas kuulumisiakin. Viikonloppu kulu junaillen Kiljavalle ja takasin. Oli toinen koulutusviikonloppu tulevia kesäduuneja varten, ja nyt jo siis tiesin jotakuinkin, millanen meininki siel on, mikä oli tosi hyvä. Olin valmistautunu siis ihmispaljouteen ja supersosiaalisuuteen. Mä aloin päästä sisään sen porukan henkeen ja löytää itestäki taas uusia puolia. Juteltiin, hengattiin ja katottiin yötä myöden parrakkaan miehen - niin, miehen - viisuvoitto, josta en tuu ikinä pääsemään yli... Back to the point. Sunnuntaina istuin junassa tyytyväisenä. Mun viikonloppuni oli sujunu hyvin, ja aloin taas uskoo itteeni. Enää ei pelottanu, et sovinko mä poppooseen - selviinkö mä.
Tänään meillä alko Joensuun kaupunginteatterin Nummisuutarien tanssitreenit. Kuorojuttujahan meillä on ollu tässä jo kerran jos toisenkin, mut tänään päästiin vasta koreografin kanssa töihin. Tai no, kateltiin vähän, mitä ne oli näyttelijöiden kanssa saannu aikaan, vähän niinkun tutustuttiin sen hetkiseen maailmaan. Systeemin koreografi, Ari, on jotenki... oivoi, erittäin, erittäin mielenkiintonen tyyppi! Mä tuskin arvaisin sen olevan koreografi, jos en tietäis. Kalju, semmonen toisten mielestä aavistuksen pelottavalta näyttävä, järee suomalainen mies. Se kiroo aina paljon jos se innostuu, mikä on musta ihan superhauskaa! Emmä tiijä, oon sillai uteliaal taval tosi innostunu itekin nyt näkemään, mitä se saa aikaan! Jii, jännittävää!
Tämän pidemmäks mä en oikeestaan ees jaksa tätä tekstiä kirjottaa, joten olkoon tää täsä! Mä koitan löytää itteni pian peiton alta, kuunnellen tota sateen rauhottavaa ropinaa kattoo vasten. Ai että, voi miten mä kyllä rakastankaan vesisadetta!
