sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Riittää, kun tuuletusikkuna on auki ja kaihtimet ylhäällä

Tais tuntua paremmalta vaihtoehdolta lähteä todellisuutta pakoon kaupunkiin sen sijaan, että olis hukkunut omien ajatusten alle rauhassa kotona. Niin kai se olikin. Alottaa ilta kaksistaan hihitellen kullatun pullon kera joen rannalla tähtien alla, saada valkoviinilasillisen ääressä pitkästä aikaa puhelu siltä, joka on monia kymmeniä tunteja jaksanut aina kuunnella jos on ollu tarpeen, tulla äärettömän iloseks niistä kaikista tutuista kasvoista, jotka kärsimättömän odottelun jälkeen saapu tanssilattialle, löytää vihreeseen vilttiin kääriytynyt sielunsisko tupakkapaikalta samanlaisine ideologioineen, höpötellä perimmäisessä vessakopissa pienen valkosen valheen jälkeen, viettää suolan ja sitruunan makunen hetki saman tyypin kanssa tiskillä (tuo hymyn huulille), sopia teetreffit taloon, joka on mun mielestä aina hohkannut välitöntä lämpöä, tanssia niin, että unohtaa hetkeks asiat, joihin ei voi vaikuttaa ja löytää edes yhen illan ajaks se jonnekin kadonnut, sopivasti hullu minäni mun sisältä...
No entä eilisestä..? Entä tästä päivästä? Mä kerron. Mun on elokuusta lähtien tehnyt mieli ostaa ananas. Eilen, liki vuorokauden paastoomisen jälkeen mä sain sen seittemän kuukauden jälkeen toteutettua, vaikka mä luulin saaneeni eksoottisista hedelmistä kahen viikon aikana yliannostuksen. Ostin myös paketillisen jäätelöä, jota söin sekä eilen illalla sohvalla koomatessani (johon nukahdin jo ennen kymmentä telkkarista tulevan metelin saattelemana), että tänään aamupalaks suoraan paketista. Tänään oon tehnyt niitä asioita, mitä perjantai jyräs alleen, ja mihin piti tää viikonloppu kokonaisuudessaan kuluttaa. Jäätelöaamupalan lisäks oon toisena aamupalana syönyt neljä palaa pannukakkua maapähkinävoin, banaanin ja siirapin kanssa, juonut kahvia ajatellen "miksei kuuma kahvi voi kaunistaa?", ollut pukematta päälleni - ei peiton alla tarviikaan, vaihdellut pitkin iltapäivää tyynykasan paikkaa sängyn puolelta toiselle leffaa ja sarjoja kattoessa, ja onnistunut toistaseks olemaan ajattelematta melkein mitään, mikä aiheuttais ahdistusta. Ajatus murehtimisesta tuntuu tällä hetkellä pelkästään turhalta.
Tänään luin, että toi auringonpaiste tulee häviimään ja lunta alkaa pian taas sataa. Perjantaina uskalsin jo haaveilla, kuinka kohta voi laittaa pehmusteet parvekkeen sohvalle. Nyt olis siis kauhee pakko ja kiire ulos "nauttimaan auringosta" vielä kun voi - ah ja voi, mikä yleinen käsky se onkaan keväisin ihmisille. Kiva kun paistaa, mutta tää sänky on nyt kyllä sitäkin mukavampi. Ainahan sitä voi lasinkin läpi ihastella.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. sellasen illan se vaati, että alettiin puhumaan - hitto oli jo aikakin! :D

      Poista
  2. Minä tulen käymään heti kun täältä kotia tulen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninni! <3 Tuu tuu tuu mä täällä ootan sua - pyöräytän sulle vaikka pari peltiä taas korvapuusteja! ;)

      Poista